Näytetään tekstit, joissa on tunniste johdanto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste johdanto. Näytä kaikki tekstit

10.7.2012

Käsitteen käsite, osa 1

Tutkimuksen tekoon tarvitaan tiukemmin rajattuja käsitteitä kuin arkikielessä. Kukin tutkija käyttää ja ymmärtää tieteellisiä käsitteitä kuitenkin oman tieteenalansa sekä teoreettisisten ja metodisten valintojensa ohjaamana. Kärjistetysti ilmaistuna jokainen tutkija luo tavallaan oman käsitejärjestelmänsä, vaikka pyrimmekin liittämään ajatuksemme ja tekemisemme aikaisempaan tutkimukseen. Siksi käytetty käsitteistö on aina määriteltävä. Väitöskirjani alustavan sisällysluettelon mukaan aion itse tehdä tämän heti ensimmäisessä johdantoluvussa. Käsitteet ja niiden määrittely sattuu olemaan myös tutkimukseni aihe, mutta työvälineinä käyttämäni käsitteet ovat tulosten sijaan lähtökohtia.

Aloitan käsitteen käsitteestä. Terminologisen määritelmän mukaan käsitteet ovat abstrakteja yksilöllisiä mielikuvia, joista puhumiseen tai kirjoittamiseen tarvitaan määritelmiä ja termejä. Siinä missä sanastot listaavat ja luokittelevat termejä, ontologian perusyksikkö on käsite. Kaikki sanastotyö perustuu kuitenkin käsitteiden ja niiden välisten suhteiden selvittämiseen.

  • Määritelmät ovat käsitteen kuvauksia ja termit niihin viittaavia nimityksiä (esim. sanoja). 
  • Tarkoitteet ovat konkreettisia (esim. kissa) tai abstrakteja (esim. yhteiskunta) todellisuuden ilmiöitä
  • Tarkoitteita ajatellessamme valitsemme joukon ominaisuuksia eli käsitepiirteitä, jotka muodostavat mielikuvan eli käsitteen. 
  • Yksilökäsitteet liittyvät tiettyyn tarkoitteeseen (esim. Alma-kissa). 
  • Yleiskäsitteet taas yhdistävät toisiaan muistuttavien tarkoitteiden yhteisiä ominaisuuksia (esim. kissa).

Ceci n'est pas un chat.

Kun filosofiassa puhutaan käsitteestä, viitataan samalla määritelmään ja merkityssisältöön, filosofian termein intensioon. Tarkoite on vastaavasti ekstensio. Yleiskäsitteisiin eli universaaleihin liittyy ontologinen ongelma, jota jo Aristoteles ja Platon ovat pohtineet: millä tavalla ne ovat olemassa? Millainen on se 'kissuus', johon yleiskäsite 'kissa' viittaa? 'Kissuutta' määrittävät mielessämme ne kissain edustajat, jotka tunnemme. Onko tuntemillamme 'kissan' ekstensioilla tapana pissata sänkyymme ja ikuinen karvanlähtöaika? Vai tuottavatko ne loputtomasti iloa sylissä kehräten tai kissavideot-meemin sankareina? 

Yleiskäsitteetkin ovat siis yksilöllisiä. Nominalistin tavoin tästä voisi päätellä, että olemassa on ainoastaan yksilökäsitteitä eli partikulaareja. Olkaamme kuitenkin (käsite)realisteja, joiden mukaan myös yleiskäsitteet ovat todellisella tavalla olemassa, vaikkakin erottamattomina yksilöolioista. Aikaisemmassa postauksessani esiteltyyn Popperin todellisuuden kolmijakoon sijoitettuna:
  • Karvaiset, naukuvat ja kehräävät kissat sekä kissojen kuvat, kielelliset merkit ja merkkijonot, aikaan ja paikkaan sidottuna - fysikaalinen informaatio, kuten tämä teksti tietokoneen ruudulla, kuuluvat maailmaan 1
  • Mielessäni olevat ajatukset (myös kissoja koskevat), joita yritän välittää ja sinun, lukijani mielessä tätä tekstiä lukiessa syntyvät ajatukset - yksilölliset mielikuvat ovat maailmassa 2 
  • Näiden sanojen ilmaisemat käsitteet, yhteiseen kieleemme ja merkkijärjestelmäämme perustuva semanttinen informaatio, ovat osa ihmisen luomaa todellisuutta eli maailmaa 3.


Lähteitä:
Niiniluoto, Ilkka (1996). Informaatio, tieto ja yhteiskunta. Filosofinen käsiteanalyysi. Helsinki: Valtionhallinnon kehittämiskeskus.
Suonuuti, Heidi (2006). Sanastotyön opas. Helsinki: Sanastokeskus TSK. 
Sanastotyön periaatteita ja menetelmiä on koottu kansainvälisiin standardeihin: ISO 704, 860 ja 1087.

29.5.2012

Vasara ja nauloja

Tutkimustyö on paljolti abstraktia, päänsisäistä toimintaa, jolloin työkalutkin ovat käsitteellisiä. Osallistuin tänä keväänä kahdelle laitoksemme tarjoamalle tieteenfilosofian kurssille, joita molempia suosittelen erittäin lämpimästi. Teoreettisen filosofian tohtorikoulutettavien Inkeri Koskisen ja Tomi Kokkosen vetämät "Johdatus humanististen tieteiden historiaan" sekä erityisesti jatko-opiskelijoille suunnattu "Humanististen tieteiden filosofia" antoivat paljon välineitä tieteellisen tutkimuksen erittelyyn ja analysointiin.

Tärkeitä työkaluja omassa työssäni ovat esimerkiksi luokittelun, luonnollisen luokan ja homeostaattisen ominaisuusklusterin käsitteet. Inkeri ja Tomi perustelivat myös vahvasti näkemystä humanistisista tieteistä selittävinä, eikä pelkästään ymmärtävinä ja tulkitsevina tieteinä. Luennoilla esitelty kontrastiivis-kontrafaktuaalinen teoria selittämisestä (James Woodward 2003, Making Things Happen) auttaa hahmottamaan sitä, mistä selittämisessä on kyse sekä arvioimaan erilaisia selityksiä - myös omia.

Ajatustyön apujen lisäksi olen kerännyt kevään aikana konkreettisempaakin välineistöä. Hankin uuden kannettavan tietokoneen, koska edellinen alkoi osoittaa jo luopumisen merkkejä. Päättelin, että tietokoneen vaihto sujuisi tässä vaiheessa hallitummin kuin pakon edessä vanhan koneen räjähdettyä lopullisesti. Olen tallentanut kaikki väitöskirjaani liittyvät tiedostot alusta lähtien SugarSync-pilvipalveluun, joten niiden siirto uuteen koneeseen kävikin näppärästi. Pilven avulla tiedostot ovat synkassa tarvittaessa molemmissa koneissa ja palvelu on tietysti myös ulkoinen varmuuskopio.

Samalla periaatteella toimii viitteidenhallintajärjestelmä RefWorks, jonka avulla voi rakentaa oman online-tietokannan siirtämällä viitteitä omalle RefWorks-tilille. Sovelluksen lisäosa tuo lähdeviitteet myös omaan word-dokumenttiin ja luo lähdeluettelon halutulla muotoilulla. HY:n opiskelijoilla ja henkilökunnalla on ohjelman käyttöoikeus; kirjastot järjestävät säännöllisesti pikakursseja, joiden yhteydessä avataan oma RefWorks-tili ja tutustutaan perustoimintoihin. Itkin onnesta kurssin käytyäni.

Aion luoda havaintoaineistoni ATLAS.ti-ohjelmalla, joka on laadulliseen tutkimukseen soveltuva aineiston hallinta- ja analysointityökalu. Ohjelmaan tuodaan analysoitavat dokumentit (tekstiä, kuvia, ääntä, multimediaa), jonka jälkeen aineistoa voi tyypitellä ja luokitella haluamallaan tavalla. Ohjelma ei luonnollisestikaan itse "tee" analyysia, mutta auttaa visualisoinnein havaitsemaan asioiden välisiä yhteyksiä ja löytämään merkityksiä. Ontologian muodostamisessa käytän Stanfordin yliopiston kehittämää, ilmaiseksi verkosta ladattavaa graafista Protégé-editoria. Protégén avulla aineisto (kootut käsitteet) "ontologisoidaan" eli ryhmitellään kokoaviin luokkiin ja järjestetään hierarkkisesti.

Jatko-opiskelijoiden perehdytystilaisuudesta jäi mieleen vanhemman tohtoriopiskelijan neuvo: "Älä koskaan lue tekemättä muistiinpanoja". Silmäilevä lukeminen ja selailu kuulunevat suunnitteluvaiheeseen, mutta lähdeaineistoon syvällisemmin perehdyttäessä luettu on tiivistettävä muistiinpanoiksi. Pohdin edelleen, millä ohjelmalla lähdeaineistoa ja tutkimuskirjallisuutta koskevat muistiinpanot kannattaisi tallentaa. Tavoitteena on oma sähköinen tietokanta, josta voi tehdä hakuja ja poimia viitteitä väitöskirjan valmistuttuakin.

Merkintöihin täytyy siis itse muistiinpanon lisäksi sisältyä tarkka lähdeviite, muistiinpanon luonne (tiivistys, parafraasi, suora lainaus, oma kommentti) sekä avainsana tai keskeinen käsite, entä muuta? Olisiko MS Access tähän tarkoitukseen soveltuva vai löytyisikö ilmaisista sovelluksista (esim. Evernote) parempi? Kuinka sinä, hyvä lukijani, olet tämän asian ratkaissut?

Lopuksi varoittavana esimerkkinä katkelmia Gösta Sundqvistin (1995) heikosti suunnitellun ja puutteellisin työvälinein toteutetun tutkimusprojektin metaforisesta kuvauksesta:

"Likipitäen jo kolme vuotta tätä taloa nyt tehty on. Pelkkä ajatuskin tuskaa tuottaa, jos tää rakentaminen ei tähän päätykään. Joskus tahtoo mennä sormi suuhun, vaikka yritys on armoton. Läpi kiven perse edellä puuhun, kun yötä myöten kiivetään."
---
"Ei sitä usko neekerikään, mikä helvetin haloo siitä syntyä voi, kun hankkii väärät piirustukset ja tarvikkeet. Lisää lahonneita lautoja ja niitä elementtiharkkoja, me näillä alustavilla tarveainelaskelmilla säästettiin taas markkoja. Vaimo muutti sinne siskon luokse, kun ei naiset oikein ymmärrä, miten nopeasti aika juoksee, vaikka kuinka painaa täysillä."








 

22.5.2012

Jotain rajaa

Tutkimuksen rajaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kyse on sekä oman alueen että sen ulkopuolelle jäävien asioiden määrittelystä. Rajoja täytyy osata vetää, mutta myös vartioida: tehtävä on jatkuva. Suunnitteluvaiheessa tehtävät valinnat ovat erityisen kriittisiä, vaikka korjausliikkeitä voi tehdä myöhemminkin. Ajatus väitöskirjasta ja sen aiheesta alkoi liikkua mielessäni noin vuosi sitten. Annoin sen vaellella, kasvaa ja rönsyillä viime kesän, ensimmäinen kirjallinen versio tutkimussuunnitelmasta valmistui syksyllä. Alkuvuoden olen muokannut suunnitelmaani edelleen, katkonut ja karsinut. Kirjoitan sen nyt toukokuun aikana auki uudestaan kevään viimeistä apurahahakua varten.

Millaisia kultasia olen eliminoinut? Ehkä oleellisin muutos on kansalaisnäkökulman jättäminen pois. Ajattelen kuitenkin, että voisin tehdä pienen, mahdollisesti tulevaa tutkimusta viitoittavan kyselyn. Onko tämä todella tutkimuksen kannalta järkevää vai yritys lohdutella itseäni, kun tärkeänä ja mielenkiintoisena pitämäni näkökulma ei mahtunutkaan mukaan? En tiedä vielä. Toinen tärkeä rajaus on keskittyminen kulttuuriympäristöön, unohdan siis esineellisen kulttuuriperinnön myös ontologiasta. Tämä johtuu muun muassa käytännön syistä, aikaraami projektilleni on neljä vuotta, mutta myös puhtaasti henkilökohtaisista mieltymyksistä. Pakko tunnustaa, että esineet näyttäytyvät mielessäni jotenkin irrallisina ja kuolleina yhteydestään so. kiinteistä muinaisjäännöksistä irrotettuina. Olen varmaankin nähnyt niitä liikaa museovitriineihin suljettuina, mistä tämä epäortodoksinen halu vapauttaa ne takaisin luontoon (korjaan: kulttuuriympäristöön).

Mitä en tee? Monitieteisen tutkimusaiheen rajoja voi hahmotella tutkimusteemaa sivuavien tieteenalojen kautta. Pyrin tunnistamaan sen sisällön, jonka suhteen oma aiheeni määrittyy, sen joka on aivan vetämäni rajan toisella puolella. Esimerkiksi kulttuuriperinnön tutkimuksessa näitä ovat kulttuuriperinnön muut osa-alueet ja vielä tarkemmin kulttuuriympäristön elementit arkeologisen kulttuuriperinnön lisäksi: rakennusperintö ja kulttuurimaisema. Arkeologian itsensä suhteen on huomattava, että en ota kantaa tieteellisten tulkintojen ja käsitysten pätevyyteen sinänsä. Yritän vain selvittää, millaisia ne ovat ja miten niitä esitetään. En ole toisaalta kirjoittamassa suomalaisen arkeologian oppi- tai aatehistoriaa tai muinaismuistohallinnon historiaa, vaikka käsitteiden historiallisuus näihin liittyykin. 

En ole myöskään tekemässä kulttuuriperintöpolitiikkaa, vaan tutkimassa sitä. Alallamme tunnutaan usein ajattelevan, että muinaismuistohallinto on tai ainakin sen pitäisi olla jonkinlainen tieteellisen tutkimuksen jatke tai sivuhaara. Sitä myös arvioidaan tästä näkökulmasta, vaikka kyse on toiminnasta, jolla on hyvin toiset tavoitteet kuin tieteellisellä tutkimuksella. Hallinnossa käsitellään usein kysymyksiä ja ongelmia, joihin ei ole olemassa tutkimukseen perustuvia vastauksia. Mielipiteet tai arvostelmat eivät muutu tieteelliseksi tiedoksi, vaikka ne tulisivat akateemisesti meritoituneen tohtorin suusta. Muinaisjäännöksen normatiivinen määritelmä eli kysymys siitä, mitkä osat kulttuuriperinnöstä tulisi suojella kiinteinä muinaisjäännöksinä, on arvoihin pohjautuva valinta. Asiantuntijat ovat toki erityisasemassa näistä arvoista keskusteltaessa, mutta ainoastaan tutkimukseen pohjautuvien perustelujen esittäjinä.  



17.5.2012

Tiedepäivästä tarttunutta

Olin eilen esitelmöimässä Helsingin yliopiston Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen (tuttavallisemmin Fakit tai Kultahifi) laitoksen järjestämässä Tiedepäivässä. Päivän tarkoituksena on luoda katsaus laitoksellamme harjoitettavaan tutkimukseen ja tutkimusaiheisiin. Arkeologit olivat hyvin edustettuina tapahtumassa, kuudestatoista esitelmästä kuusi oli meikäläisten. Itseäni viehätti erityisesti FT, Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentin Lasse Laaksosen tutkimusaihe: "Minkälaista kenraalijoukkoa Mannerheim johti talvisodassa?". Laaksonen kertoi elävästi näiden miesten välisistä suhteista ja persoonallisuuksista värittäen kuvaa mielenkiintoisin anekdootein.

Esittelin jälleen tutkimussuunnitelmaani, sellaisena joksi se on kevään aikana saamieni kommenttien myötä muotoutunut. Palautteen saaminen on melko harvinaista herkkua, joten pyrin käyttämään kaikki mahdolliset tilanteet hyödykseni. Eilisestä kuulijakunnasta irtosi tällä kertaa mm. aiheellinen kannustus tutustua myös folkloristiikan ja kansatieteen aloilla käytyyn keskusteluun kulttuuriperinnön määrittelystä ja merkityksestä. Esimerkkinä mainittiin folkloristi Petja Aarnipuun väitöskirja, joka käsittelee rakennusperintöä kuvausten ja kertomusten kautta rakentuvana tilana, tapauksena Turun linna (kirja-arvio Miratorissa). Lienee niin, että kaikilla kulttuuriperintöä tutkivilla aloilla tarkastellaan kulttuuriperinnön muotoutumista myös metatasolla, "kulttuuriperintöprosessina". Tätä tutkimusta ei nähdäkseni ole mahdollista eriyttää substanssista, joten kulttuuriperinnön tutkimus säilynee tulevaisuudessakin ennemminkin monitieteisenä tutkimusteemana kuin muodostaa oman tieteenalansa?

Päivän hämmentävimmän kommentin sain ruotsinkielisen filosofian professori Jan Von Platolta. Von Plato esitti, että tutkimukseni on varmasti tehty jo paremmin suurissa tiedemaissa, Saksassa tai Ranskassa, joissa muinaisjäännöksiäkin nousee esiin kun vain maata kauhaisee. Asia on siis selvitetty ja vieläpä paremmin kuin syntymättömässä tutkimuksessani! Minua valistettiin tilaisuuden jälkeen, että filosofien tapa kommentoida voi vaikuttaa hieman tylyltä siihen tottumattomista. Jouduin joka tapauksessa käsittelemään asiaa mielessäni jatkaakseni luottavaisin mielin valitsemallani tiellä. Oletin siis, että jompikumpi meistä, minä tai arvon professori, olemme ymmärtäneet jotain väärin.

Professorin kehittyneempää ymmärryskykyä puoltavat akateemiset meriitit ja näiden suoma arvovalta, hänen esittelemänsä vaikuttavat hieroglyfit ja julkaisuluettelo. Vastakkaista evidenssiä on sen sijaan puutteellinen suomen kielen taito, joka saattoi vaikuttaa sekä kuullun ymmärtämiseen että omien lausahdusten postulointiin. Minä taas en ole vielä laajamittaisesti tutustunut aikaisempaa tutkimusta kokoavaan lähdeaineistooni, olen vasta keräämässä viitteitä ja lukenut jotakin sieltä täältä. Olisin silti kovin yllättynyt, jos kävisi ilmi että esimerkiksi Ranskassa on tehty tutkimusta suomalaisen arkeologian alalta, vastaavasta näkökulmasta kuin omani. Arkeologeilta ja muilta kulttuuriperinnön parissa työskenteleviltä asiantuntijoilta saamani palaute on myös vahvistanut käsitystäni, että tämänkaltaista tutkimusta tarvitaan.

On toisaalta totta, että muiden maiden tilanteeseen, käytyyn keskusteluun ja vastaaviin tutkimuksiin täytyy tutustua. Ne antavat varmasti suuntaviivoja sille, kuinka asiaa kannattaa lähestyä: miten tutkia. Tutkimusten tulokset sinänsä eivät kuitenkaan ole suoraan siirrettävissä Suomeen. Yksi tutkimusaiheeni kimmokkeista on juuri kokemukseni monikielisen tesauruksen parissa puurtamisesta. Ranskalaisten ja brittien kokoamaa ja järjestämää käsitteistöä oli paikoin hyvin vaikea sovittaa täkäläiseen systeemiin. Oli yllättävää, kuinka harvoin merkitykset olivat täysin toisiaan vastaavia, mistä siitäkään on mahdotonta päästä lopulliseen varmuuteen.

Totesin johtopäätöksenäni, että emme tainneet professorin kanssa ihan ymmärtää toisiamme ja nukuin yöni hyvin. Mitä tulee tutkimukseni vertailuun, huonommuuden tai paremmuuden arviointiin, on se hieman ennenaikaista.



25.4.2012

Miksi tutkin?


Ajoittain lienee aiheellista pohtia, miksi ylipäätään tutkia. Palaan syvälliseen itsetutkiskeluun myöhemmin ja taustoitan tässä lähinnä väitöskirjani aihetta. Henkilökohtaisella historialla on tietysti siinäkin osuutensa, tieteenalani ja yhteiskunnan kehitykseen liittyvien syiden lisäksi. Tutkimusta perustelee myös sen oletettu merkitys: mitä tarkoitusta työni palvelee? Halu tietää ja ymmärtää enemmän maailmasta on tieteellisen tutkimuksen tiedollinen päämäärä, mutta tutkimuksella voi olla myös välineellisiä päämääriä, pyrkimyksiä muuttaa tai parantaa jotakin. Tämä ei tietenkään tarkoita tarkoitushakuista, manipuloitua tutkimusta, vaan tutkimustiedon antamaa tukea hallittuun ja tietoiseen muutokseen.

Työskentelin opiskeluajoistani lähtien (vuodesta 1996) vuoteen 2011 asti Museovirastossa arkeologisissa tutkimusprojekteissa sekä viranomaistehtävissä. Oli kyse sitten inventointityöstä maastossa, arkeologista kulttuuriperintöä koskevien lausuntojen kirjoittamisesta tai muinaisjäännösrekisterin muokkaamisesta, muinaisjäännöks(i)en määrittely ja määritelmät aiheuttivat ongelmia. Kyse ei ole pelkästään arkeologien keskinäisistä näkemyseroista tai tieteellisistä erimielisyyksistä. Suojeltavien muinaisjäännösten määrittelyllä on monia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, joskus huomattavia taloudellisiakin seurauksia. Katson siis tutkimuskysymykseni (Mikä on muinaisjäännös?) olevan näennäisessä yksinkertaisuudessaan perustavaa laatua.

Kiinnostukseni käsitteiden määrittelyä ja semanttisen webin ontologioita kohtaan juontuu niin ikään työkokemuksestani. Olin vuosina 2009–2011 Museoviraston työryhmässä laatimassa suomenkielisiä osiota eurooppalaista kulttuuriperintöpolitiikkaa käsittelevään monikieliseen tesaurukseen. Työtä tehtiin yhdessä Euroopan neuvoston työryhmän sekä Sanastokeskuksen terminologien kanssa. Kokemus oli ajoittain kivulias, mutta hyvin opettavainen. Tästä innoittuneena Museovirastossa suunniteltiin alustavasti kulttuuriympäristön käsitteiden kokoamista ja 'ontologisointia' yhteistyössä Sanastokeskuksen kanssa. Suunnitelma katosi sittemmin jonnekin organisaatiouudistuksen ja resurssipulan pyörteisiin, eikä sitä tietoni mukaan olla toteuttamassa ainakaan toistaiseksi.

Olen opiskellut viimeiset kolme vuotta viestintää, mikä on vienyt näkökulmaani ja tutkimusotettani yhteiskuntatieteelliseen suuntaan. Tutkimukseni taustalla olevia tietoyhteiskunnan ilmiöitä ovat avoin tieto (Open Data) sekä e-tiede (eScience). Molemmat perustuvat ajatukselle yhteisestä sähköisestä infrastruktuurista, jossa aineistoja jaetaan avoimesti ja maksuttomasti. Yksi aineistojen avaamisen edellytys on niiden koneluettavuus, jota ontologiat puolestaan tukevat. Kirjoitin tähän teemaan liittyen yleistajuisen artikkelin "Semanttinen web, ontologiat ja avoin tieto – talkoot avoimen yhteiskunnan puolesta" Arkeologipäivillä 2011 pitämäni esitelmän pohjalta. Linkitän sen tänne, kunhan PDF-julkaisu ilmestyy SARKS:in sivuille.

Tiivistäen ja konkretisoiden:
- Toivon tutkimukseni lisäävän itseymmärrystä arkeologian alalla, helpottavan viestintää ja yhteistyötä sekä selventävän keskinäisiä rooleja.
- Jäsennetty tieto arkeologisen kulttuuriperinnön määrittelyn ja luokittelun perusteista sekä määrittelyn prosessista on arvokasta, jos/kun muinaismuistolakia ryhdytään uudistamaan.
- Tieto arkeologisen kulttuuriperinnön käsitteiden määritelmistä ja suhteista toisiinsa on oleellista toimivan ontologian muodostamiseksi.
- Ontologia mahdollistaa esimerkiksi muinaisjäännösrekisterin kehittämisen ja avaamisen avoimen tiedon periaatteiden mukaiseksi tietojärjestelmäksi.
- Ontologian avulla sähköisille tutkimusaineistoille ja dokumenteille voidaan luoda tarvittava metadata, jakaa niitä avoimena tietona ja hakea erilaisten semanttisen webin sovellusten kautta.
- Tiedon saatavuus lisää myös kansalaisten tietoisuutta sekä ymmärrystä arkeologisesta kulttuuriperinnöstä ja sitä kautta arkeologian yhteiskunnallista merkitystä.

17.4.2012

Mitä tutkin?


Väitöskirjani työnimi on: "Mikä on muinaisjäännös? Arkeologisen kulttuuriperinnön ontologiat". Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Tutkin arkeologisen kulttuuriperinnön ja muinaisjäännösten käsitteiden olemusta, rakentumista, määrittelyä ja merkitystä tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Osana tutkimusta muodostan arkeologista kulttuuriperintöä kuvaavista ja luokittelevista käsitteistä ontologisen käsitehierarkian eli semanttisen webin ympäristössä käytettävän koneluettavan sanaston (ontologian). Analysoin siis alamme käsitteitä, jotta osaisin järjestää ne mahdollisimman toimivaksi ontologiaksi. Otsikon "ontologiat" viittaa sekä filosofian 'oppiin olevaisesta' että konkreettiseen verkkoympäristön työkaluun.

Toistaiseksi tärkeimmälle mesenaatilleni eli vanhemmilleni olen selittänyt aiheeni jotenkin näin: Tutkin, kuinka arkeologit käyttävät sanoja "arkeologinen kulttuuriperintö" ja "muinaisjäännös", ja mitä niillä tietyissä tilanteissa tarkoitetaan. Lisäksi kokoan ja järjestän muinaisjäännösten luokittelussa tarvittavia sanoja tietokoneille tarkoitetuksi sanastoksi. Rahoittaja on hyväksynyt (ja ymmärtänyt?) tämän selityksen.

Tutkimukseni teoreettinen ja tieteenfilosofinen lähtökohta on, että arkeologinen kulttuuriperintö ja muinaisjäännökset ovat maailmassa olevia aineellisia olioita, mutta myös sosiaalisesti rakentuneita, muuttuvia ja historiallisia konstruktioita. Pyrin analysoimaan näiden konstruktioiden olemusta sekä prosessia, jossa niitä konstruoidaan. Sosiaalisena viitekehyksenä tutkimuksessani on suomalainen arkeologian ala.

Kiinnostavia ovat siis:
1)  Käsitteiden määritelmät, niiden merkityssisältö ja rajautuminen - myös historiallisesta näkökulmasta. (Semanttisen webin ontologia perustuu tähän.)
2) Prosessi, jossa käsitteiden rakentuminen tapahtuu: prosessin vaiheet ja kriittiset kohdat sekä osallistujien roolit ja valta
3) Käsitteiden rakentumisen ja määrittelyn tavat ja keinot, määrittelyvallan ilmaiseminen ja käyttö.

Yhtenä oleellisena ennakko-oletuksena on akateemisen ja hallinnollisen arkeologian 'ristiriita', joka ilmenee mm. suojelun ja tutkimuksen ensisijaisuudesta ja perusteluista käytävänä keskusteluna. Muinaisjäännösten juridinen määrittelyvalta on muinaismuistolain mukaan arkeologisesta kulttuuriperinnöstä vastaavalla viranomaisella eli Museovirastolla, mutta akateeminen tiedeyhteisö on kyseenalaistanut tämän vallan toistuvasti. Tutkimukseni lisää toivottavasti ymmärrystä näiden molempien alojen sisällä sekä suhteessa toisiinsa.

Tutkimussuunnitelmani viimeisin versio on luettavissa kokonaisuudessaan Academia.edu -yhteisöpalvelussa. Samasta paikasta löytyy myös suunnitelman esittely tiiviimmässä muodossa ppt-esityksenä.