Käsitteen käsite, osa 2

Ontologiat ovat "sanastojen seuraava sukupolvi", tietokoneiden lukemalla kielellä yksilöityjä käsitteitä. Ontologioiden etuna perinteisiin asiasanastoihin ja tesauruksiin verrattuna on käsitteiden välisten suhteiden ilmaiseminen. Ontologian avulla kone ymmärtää, mitä käsitettä esimerkiksi ajankohtaisella sanalla Nokia (paikkakunta Suomessa, yritys vai kumisaapas?) kulloinkin tarkoitetaan. Käsitteet liittyvät toisiin käsitteisiin ja muodostavat käsitejärjestelmiä, joiden osina käsitteet saavat merkityksensä. Ontologioiden muodostaminen perustuu käsitejärjestelmien ja käsitteiden välisten suhteiden analysointiin eli terminologiseen käsiteanalyysiin.

Käsitejärjestelmiä voidaan luokitella käsitteiden välisten suhteiden mukaan hierarkkisiksi, koostumussuhteisiksi tai funktiosuhteisiksi, vaikka käytännössä järjestelmät ovat usein sekakoosteisia eli yhdistelmiä näistä. Käsitteiden välillä voi vallita myös useampi kuin yksi seuraavaksi mainituista suhteista.

• Hierarkkinen suhde: kahdella käsitteellä on yhteiset käsitepiirteet, mutta toisella eli alakäsitteellä on vähintään yksi erottava lisäpiirre. (Esimerkki arkeologian maailmasta: yläkäsite - "kalmistot", alakäsite - "polttokalmistot" tai "ruumiskalmistot".) Alakäsite voi olla yläkäsite jälleen uusille alakäsitteille. Saman kriteerin (esim. vainajan käsittely) perusteella erotettuja alakäsitteitä kutsutaan vieruskäsitteiksi. Yläkäsitteellä voi olla useita rinnakaisia, erilaisiin kriteeeihin perustuvia ja toisistaan riippumattomia alajakoja, käsitejärjestelmä on tällöin moniulotteinen.

• Koostumussuhde: yläkäsite perustuu kokonaisuuteen ja alakäsite on tämän kokonaisuuden osa. Osat voivat olla samanlaisia tai erilaisia. Kokonaisuus on suljettu järjestelmä, jos sen syntymiseksi tarvitaan kaikki osat. Vastaavasti avoimeen järjestelmään tarvitaan vain yksi tai useampi määräävä osa. (Esimerkiksi: yläkäsite - "hautaukset", alakäsitteet - "ihmisjäännökset", "hauta-antimet", "hautarakenteet".)

• Funktiosuhde: laaja ryhmä assosiaatioon perustuvia epähierarkkisia suhteita, kuten esimerkiksi: syy ja seuraus; tuottaja ja tuote; tapahtuma ja tekijä; tapahtuma/esine ja paikka; työkalu ja tarkoitus; materiaali ja tuote.

Käytännössä ontologioita muodostetaan usein jonkin tieteenalan tai sen erityisalueen käsitteistöstä. Ontologiat voidaan liittää toisiinsä yhteisten käsitteiden kautta, näin muodostuu kokonaisontologia KOKO. Yleisen suomalaisen asiasanaston (YSA) ontologisoitu versio YSO toimii tällaisena 'liimana'. ONKI-ontologiakirjastosta löytyy esimerkiksi Kulttuurien tutkimuksen ontologia - KULO, joka sisältää myös YSO-käsitteen "arkeologia".

YSO-käsitteistä löytyy jo käsite "muinaisjäännökset", mutta sen ala-, lähi- ja vieruskäsitteet ovat sangen omituisia (muumiot, aarteet?!) ja puutteellisia. Käsitesuhteiden määrittely on lisäksi monelta osin virheellinen. Myös Museoalan ontologia (MAO) sisältää "muinaisjäännöksen" käsitteen, mutta jälleen ala- ja vieruskäsitteiden sekä käsitesuhteiden määrittely vaatisivat tarkistamista: kulttuuriympäristö ei kai voi olla muinaisjäännöksen vieruskäsite, jos muinaisjäännökset ovat osa kulttuuriympäristöä?

Ontologioita muodostetaan yleensä tiettyä tarkoitusta varten. Tässä tapauksessa ilmeinen kohde on juuri muinaisjäännösrekisterin kehittäminen. Olen pyytänyt ja jo saanutkin oman ontologiatyöni pohjaksi Museoviraston muinaisjäännösrekisterin sekä Metsähallituksen Reiskan eli rakennusten, rakennelmien ja reittien paikkatietojärjestelmän asiasanastot. Näiden sanastojen sekä ns. Hiki-oppaan pohjalta teen termi-inventaarion ja muodostan alustavan käsityksen ontologisoitavien käsitteiden määrästä. Mainitsemissani lähteissä termejä on valmiiksi ryhmitelty, mutta kategoriat täytyy arvioida kokonaisuudessaan uudestaan. 

Muinaisjäännösrekisteri on itselleni jo entuudestaan tuttu, sen ongelmana on mm. muinaisjäännösten tyyppien ja alatyyppien luokittelu tai ennemminkin luokittelemattomuus. Nykyisellään kohteeseen voi lisätä hyvin rajoitetusti hakutoiminnan mahdollistavia tunnisteita. Muu informaatio on tekstimuotoisessa kuvauskentässä, josta ei voi tehdä hakuja. Vaikka rekisterin täyttöä on pyritty yhdenmukaistamaan ohjeistuksin, jää käyttäjille edelleen liikaa mahdollisuuksia 'yksilösuorituksiin'. 

Muinaisjäännösrekisteri on tutkimuksen ja etenkin hallinnon keskeinen työkalu, koko valtakunnan kattava arkeologisen kulttuuriperinnön tietojärjestelmä. Rekisterin kehittämistä suunniteltaessa on kysyttävä, mitä rekisterin tiedoilla tehdään tai halutaan tulevaisuudessa tehdä. Ontologian muodostajan näkökulmasta on olennaista selvittää, mitä tarkoitusta muinaisjäännösten luokittelu tässä yhteydessä palvelee. 

Tiedonhallinnan ammattilaiset ja minä: CIDOC2012

Konferenssin osallistujia Kansallismuseon portailla (kuva CIDOC2012:n Fb-sivulta). 

Osallistuin viikon alussa CIDOC2012 -konferenssiin, joka kokosi Helsinkiin tiedonhallinnan ammattilaisia ympäri maailmaa. CIDOC on ICOMin (International Council of Museums) vuonna 1950 perustettu toimikunta, joka keskittyy dokumentoinnin sekä tiedon käsittelyn, varastoinnin ja jakamisen kysymyksiin museoissa ja muissa muistiorganisaatioissa. CIDOC tuottaa näihin liittyen ohjeita, suosituksia ja standardeja. Oman työni, erityisesti ontologian muodostamisen kannalta, oleellinen on 'Core Data Standard for Archaeological Sites and Monuments'. Sain uusia kontakteja ja kävin hyviä keskusteluja, konferenssit ovat tässä suhteessa ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Ennen kaikkea osallistuminen ruokki omaa intoani antamalla varmuutta siitä, että olen tekemässä jotakin merkityksellistä.

Konferenssin key note -puhujat oli taitavasti valittu. Brittiläisen Collection Trust-järjestön toimitusjohtaja Nick Poole luonnosteli  haasteita ja mahdollisuuksia tulevaisuuden museoiden tiedonhallinnalle. Poolen mukaan on välttämätöntä, että kulttuuriperintö esitetään yhteydessä nyky-yhteiskuntaan ja ihmisten arkeen. Sen täytyy olla "product, that makes sense". Itseäni puhutteli erityisesti Poolen käyttämä kielikuva kokoelmien eloon herättämisestä. Se tarkoittaa myös sitä, että ihmisten (kansalaisten, kenen tahansa) annetaan aktiivisesti puhua ja kertoa kokoelmista, eikä odoteta heidän vain kuuntelevan. Museot voisivat olla paikkoja, joissa ei pelkästään koeta kulttuuria, vaan myös luodaan sitä.

Toinen key note-puhuja, Ora Lassila on yksi semanttisen webin "keksijöistä", W3C:n (World Wide Web Consortium) neuvottelukunnan jäsen ja Principal Technologist Nokialla (Clouds Analytics Team) eli guru omalla alallaan. Lassilan esitelmän otsikko "Love Thy Data (Why Apps Are Bad For You)" kiteyttää puhujan sanoman. Sovellukset (apps) ovat tapoja paketoida data, sen merkityksiin liittyvä logiikka ja näiden esittäminen. Samalla data "siiloutuu", sen käytettävyys huononee ja kadotetaan verkon etuja mm. linkitykset ja kirjanmerkit. Vaikka informaatio on fragmentoitunutta, semanttinen web voi ratkaista osan tähän liittyvistä ongelmista. Tämä edellyttää, että tiedonhallitsijat keskittyvät dataan ja huolehtivat sen jaettavuudesta. Lassila kuvasikin avointa tietoa semanttisen webin "pikkuveljeksi".

Sekä Poole että Lassila huomauttivat, että käyttöliittymää joka esittäisi käytettävissä olevan tiedon kaikessa rikkaudessaan tiedonhakijalle merkityksellisellä tavalla, ei ole vielä olemassa. Mahdollisuudet eivät ole tällä tasolla siis konkretisoituneet, mikä epäilemättä vaikuttaa organisaatioiden ja päättäjien tahtoon sitoutua tiedonhallinnan kehittämistyöhön. Kyse ei myöskään ole ainoastaan teknologisesta kehityksestä, vaan paljon laajemmista kysymyksistä. Semanttiseen webiin liittyyy unelma maailman mallintamisesta ontologioin. Globaalin, kaikenkattavan käsitejärjestelmän luominen ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista. Mitä laajempaa aluetta semanttisen webin ontologiat käsittelevät, sitä heikommin ne onnistuvat tehtävässään.

Lassila oli seuraamassa myös omaa esitelmääni ja kommentoi suunnitelmiani edellä mainittuunkin liittyen. Ontologioiden ja käsitteiden merkitysten sitominen tiettyyn viitekehykseen on olennaista. Kontekstin kuvaaminen käsitteiden välisten suhteiden kautta on juuri ontologian vahvuus perinteisiin sanastoihin verrattuna. Kontekstien etsiminen on yksi tutkimuskysymyksistäni, ennakko-oletuksina esimerkiksi hallinnollinen ja akateeminen arkeologia. Keskustelimme samasta asiasta myös yleisemmällä tasolla: Tieteenalatkin toimivat omissa käsitejärjestelmissään, jotka pirstovat tietoa hallinnollisten ja historiallisten syiden vuoksi syntyneisiin lokeroihin. Vastauksia tutkimuskysymyksiin pitäisi kuitenkin pyrkiä etsimään nämä keinotekoiset rajat ylittäen. Monitieteinen tutkimus on siksi tärkeää, mutta vaikeaa. Ja onnistuessaan aidosti uusi näkökulma maailmaan.

Kolmessa maailmassa

Luonnostelen seuraavaksi näkökulmia, joiden kautta tarkastelen tutkimusaihettani. Nämä ovat siis samaan aikaan voimassa olevia tapoja hahmottaa moniulotteista todellisuutta. Otan tukea filosofi Karl Popperin esittämästä todellisuuden jaosta kolmeen maailmaan (tässä Ilkka Niiniluodon mukaan):

Maailma 1 sisältää aineelliset, fysikaaliset kappaleet, tapahtumat ja prosessit (kuten atomit, kivet, puut, salamat, tähdet).
Maailma 2 sisältää ihmismielen, yksilöllisen tajunnan tilat ja tapahtumat (ajatukset, elämykset, havainnot).
Maailma 3 muodostuu ihmisen sosiaalisen toiminnan luomista asioista, sisältää siis koko kulttuurin ja yhteiskunnan (artefaktit, kieli, raha, tiede, sosiaaliset instituutiot, valtiot).

Ontologisen realismin teesin mukaan on olemassa tajunnasta ja ihmismielestä riippumaton todellisuus (maailma 1), vaikka ihminen voikin olla vuorovaikutussuhteessa luontoon esimerkiksi teknisten välineidensä kautta. Kuulostaa järkevältä, varsinkin kun maailma käsityksemme mukaan on ollut olemassa jo ennen ihmislajin syntyä. Vastakohtana on subjektiivinen idealismi, jossa olemassa on ainoastaan yksilöllisiä ihmismieliä ja niistä ontologisesti riippuvia asioita - ja joka toimii paremmin sci-fi-elokuvan loppuhuipennuksena.

Emergentiksi materialismiksi kutsuttu näkemys puolestaan toteaa, että maailmoja 2 ja 3 ei voi olla olemassa ilman maailmaa 1, vaikka 2 ja 3 voivatkin vaikuttaa aineellisiin ilmiöihin. Maailma 3:n olemassaolo taas edellyttää että on myös maailma 2, mutta se ei ole yksilöllisestä tajunnasta riippuvainen subjektiivisen idealismin väittämällä tavalla. Loogista ja hyväksyttävää.

Arkeologinen kulttuuriperintö ja muinaisjäännökset: 

1) fyysisinä jäännöksinä, materiaalisina objekteina, maailman osana (maailma 1)

Se, mitä me kutsumme "jäännöksiksi" on jakamaton osa maailmaa ja luontoa. Ihmisen toiminta ja luonnon omat prosessit ovat muokanneet materiaa, siirtäneet, yhdistelleet ja muuttaneet sitä toiseen muotoon. Näitä materiaalisia 'seurauksia' on kaikkialla; maailma nykyisellään on sekä syy että seuraus, jatkuvasti muuttuva kokonaisuus.

Tästä fysikaalisesta maailmasta valitaan ja rajataan viittauskohteita seuraaville olemisen tavoille:

2) tieteelliseen tutkimukseen kuuluvina havaintoina, ilmiöinä, selityksinä ja teorioina (maailma 2 ja 3)

Arkeologisen tutkimuksen tavoitteena on löytää  ihmisen fyysisiä jälkiä ja vaikutusta luonnosta. Nämä materiaaliset jäännökset pyritään yhdistämään ihmisen toimintaan menneisyydessä, jotta voitaisiin kertoa jotakin ihmisistä ja ihmisyhteisöistä, joita ei enää ole. Osa menneiden kulttuurien ja ihmisten toiminnan jäännöksistä on nykyisillä menetelmillä arkeologien saavuttamattomissa, osa jääneekin sellaisiksi.

Menneisyyden tapahtumien ja meidän materiaalisessa maailmassamme esiintyvien piirteiden syy-seuraussuhteiden selittäminen on tutkimuksen tulos. Esimerkiksi se, että luonnonvoimien ohella myös ihminen on historiansa aikana kasannut kiviä erilaisia tarkoituksia varten. Tai että tiettyjen havaintojen kokonaisuus voidaan tulkita  'kivikautiseksi asuinpaikaksi'. Tutkimuksen elementit ovat dokumentaatiossa, tutkijoiden  (maailma 2) ja tiedeyhteisön mielessä, kielessä, teksteissä, keskusteluissa, julkaisuissa ym. toiminnassa.

3) sosiaalisina konstruktioina, historiallisina ja muuttuvina sopimuksina ja valintoina; risteävien ja päällekkäisten valtapyrkimysten, intressien ja tavoitteiden kohteena; arvojen ja merkitysten kantajina (maailma 3)

Merkitys (EI merkittävyys) on tässä yhteydessä luonnollisen kielen käsite: "Mitä jokin merkitsee jollekin?". Arvolla en viittaa mitattavaan, absoluuttisen arvoon, vaan mihin tahansa ominaisuuteen, jota joku pitää arvokkaana. Arkeologeille muinaisjäännös merkitsee ensisijaisesti tietolähdettä, jonka arvo on sen tieteellisessä potentiaalissa. Ajatusta muinaisjäännöksistä yhteisenä, vaalittavana perintönä tai suojelukohteina ei voida kuitenkaan johtaa arkeologisen tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen näkökulmasta on toki tärkeää, että muinaisjäännöksiä säilyy tutkittavaksi, mutta tämä on vain yksi kulttuuriperintöön liittyvistä arvoista.

Muinaismuistolaissa määritelty 'kiinteä muinaisjäännös' on laajemmin yhteiskunnan arvoja ja intressejä kuvaava sosiaalinen konstruktio, jonka yhteiskunnallinen relevanssi on tosin sidoksissa lain säätämisajankohtaan (v. 1963) sekä lain valmistelussa vaikuttaneisiin tahoihin. Lain soveltaminen viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana on rakentanut muinaisjäännöksen käsitettä aina uudelleen. Radikaalina väitteenä voidaan esittää, että jokainen yksittäisen tutkijan tulkinta tai virkamiehen lausuma antaa käsitteelle uusia sisältöjä tai jättää jotakin pois. Jotta tutkimusaiheeni pysyisi mielekkäänä, oletan että nämä tulkinnat muodostavat kuitenkin kehityskulkuja, teemoja ja käännekohtia, joita pystyn aineistostani löytämään.

Kiinteän muinaisjäännöksen toteamiseen liittyvät ohjeet ja käytännöt ovat osa sosiaalista konstruktiota. Kiinteää muinaisjäännösta ei voi määritellä kuka tahansa ja miten tahansa; suojelun piirissä olevat muinaisjäännöstyypitkin muuttuvat. Monissa yhteyksissä toistettu viittaus muinaismuistolain antamaan 'automaattiseen suojeluun' on tästä näkökulmasta ongelmallinen, ellei peräti virheellinen. Ammoin röykkiöksi kasatut kivet ovat eittämättä olemassa ilman arkeologin suorittamaa dokumentointiakin. Ne eivät kuitenkaan muutu itsestään lainsäädännössä  ja viranomaisen ohjeistuksissa määritellyiksi hallinnollisten toimien kohteiksi ennen kuin ne tuodaan systeemiin hyväksyttävällä tavalla. Samoin jos tieto ja dokumentaatio suojelukohteesta katoaa, jäljelle jää vain maailmaan 1 romahtanut kasa kiviä.