Diskurssi - uhka vai mahdollisuus?

Päästäpä yliopiston seinien ulkopuolella suustasi sana "diskurssi" ja ainakin osa kuulijoistasi ns. poistaa varmistimen. Diskurssi symboloi monille maailmasta vieraantunutta akateemista diiba-daabaa, oman keskinkertaisuuden verhoamiseksi keksittyä ammattislangia, jonka avulla yksinkertaisista asioista tehdään tarkoituksellisen vaikeaselkoisia. Palkittu historioitsija FT Teemu Keskisarja käytti taannoin Suomen Kuvalehden haastattelussa termiä esimerkkinä vierastamastaan tieteen kielestä. 

Mainittakoon tässä yhteydessä myös fysiikko Alan Sokal, joka onnistui julkaisemaan sosiaalisen konstruktionismin sanastoa viljelevän parodia-artikkelin "Transgressing the Boundaries: Toward a Transformative Hermeneutics of Quantum Gravity'' (1996) tiedelehdessä "Social Text". Sokalin saavutettuna tavoitteena oli osoittaa, että julkaistuksi tulemiseen riittää lehdessä yleisesti käytetyn jargonin ja kieliasun imitointi, sisällötön kielellinen kikkailu päätoimittajan ideologisia näkemyksiä tukien. Hämmentävää.

Keskisarja ei siis tarvitse kaikenmaailman diskursseja tehdäkseen hyvää tutkimusta, mutta minä uskon tarvitsevani. Osa ongelmaa on, että diskurssin käsitteellä ei ole yksiselitteistä määritelmää. Tänäisen TSV:n vetämän Tieteen termipankki-seminaarin käytetyin esimerkki oli  "diskurssi", kun haluttiin viitata vaikeasti määriteltävään ja väistämättä monia merkityksiä saavaan termiin. Diskurssi ymmärretään arkikielessä yleensä keskusteluksi tai puhetavaksi, Kielitoimiston sanakirja puolestaan selittää diskurssin jotakin tiettyä alaa koskevien vuorovaikutustapojen kokonaisuudeksi. Esimerkiksi 'tieteelliseen diskurssiin' kuuluvat niin alan kirjalliset ja suulliset esitykset kuin epävirallisemmat käytävä- ja kahvipöytäkeskustelutkin. 

Diskurssi on sosiaalisen todellisuuden rakentumisen osatekijä ja sellaisena tärkeä oman tutkimuksellisen viitekehykseni työvälineenä. Diskurssi on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa syntyvää todellisuutta, mutta myös sosiaalista toimintaamme ohjaavia käytäntöjä. Diskurssiin sisältyy osin tiedostamattomia sääntöjä, jotka määrittävät normaalin ja hyväksyttävän vuorovaikutuksen tapoja ja sisältöjä. Diskurssi on koko se mahdollisuuksien ja rajoituksien kenttä, joka osallistujille avautuu. Se on enemmän kuin 'keskustelu' tai 'tavat vuorovaikuttaa'. Tiedon alueina tai eri elämän- ja tieteenaloille ominaisina merkitysjärjestelminä diskurssit ovat tekstien rakennusainetta

Tekstiä ja lausumia tutkivat monen alan ihmiset: kielitieteilijöiden lisäksi yhteiskuntatieteilijät sekä kulttuurin- ja viestinnäntutkijat. Kielitieteilijät ammentavat esimerkiksi sosiosemiotiikan kielikäsityksestä tai rekisteri- ja tekstilajiteorioista. Omaa metodiani voisi luonnehtia yhteiskuntatieteelliseksi diskurssianalyysiksi. Luonnehdinta määrittää itselleni ja muille lähestymistapaani, mutta myös sitä millaisia kysymyksiä kysyn. Se liittää tutkimukseni siihen tutkimukselliseen ja teoreettiseen perinteeseen, johon diskurssinkin käsite kuuluu.

Tätä samaa perinnettä edustaa myös Michel Foucault, joka tosin on käyttänyt diskurssia poikkeuksellisen väljästi ja epämääräisesti. Yleensä hän viittaa tiettynä aikana vakiintuneisiin ja yhdenmukaisiin muotoihin puhua ja kirjoittaa jostakin asiasta. Hauska analogia on, että Foucault kutsui tieteellisten diskurssien tutkimiseksi kehittämäänsä menetelmää "(tiedon) arkeologiaksi". 

Foucault’n mukaan diskurssiin kuuluvien lausumien muotoilemista ohjaavat diskursiiviset käytännöt eli sosiaalisesti vakiintunut tapa tuottaa lausumia. Diskursiivinen käytäntö siis ohjaa puhumaan asioista tietyllä tavalla. "Tiedon arkeologi" järjestää lausumia ”sarjoiksi” kuten luokiteltavia artefakteja, hahmottelee niiden välisiä suhteita sekä osoittaa lausumien taustalla vaikuttavat käytännöt. Diskurssien arkeologinen analyysi paljastaa käytäntöjä ohjaavat säännöt, joita ihmiset eivät yleensä tiedosta. Analyysin avulla on mahdollista tutkia muutoksia ajattelussa, sitä miten diskursiiviset käytännöt korvautuvat toisilla.

Ymmärrän diskurssin omassa tutkimuksessani myös merkitysjärjestelmäksi, jonka sisällä luomani ontologia on pätevä. Käsitteiden merkitykset ja niiden väliset suhteet määrittyvät siis tiettyjen sosiaalisesti vakiintuneiden tapojen ja käytäntöjen alaisina. Nämä tavat ja käytänteet ovat osa sitä sosiaalistavaa mekanismia, jonka kautta ihmiset sisäistävät vallan oikeudeksi ja velvollisuudeksi.

Lähteet: 

ALHANEN, Kai (2007). Käytännöt ja ajattelu Michel Foucault'n filosofiassa. Helsinki: Gaudeamus.

FOUCAULT, Michel (2005). Tiedon arkeologia. Tampere: Vastapaino.

HEIKKINEN, Vesa, HIIDENMAA, Pirjo & TIILILÄ, Ulla (2000). Teksti työnä, virka kielenä. Helsinki: Gaudeamus.

Miksi tutkin?

Ajoittain lienee aiheellista pohtia, miksi ylipäätään tutkia. Palaan syvälliseen itsetutkiskeluun myöhemmin ja taustoitan tässä lähinnä väitöskirjani aihetta. Henkilökohtaisella historialla on tietysti siinäkin osuutensa, tieteenalani ja yhteiskunnan kehitykseen liittyvien syiden lisäksi. Tutkimusta perustelee myös sen oletettu merkitys: mitä tarkoitusta työni palvelee? Halu tietää ja ymmärtää enemmän maailmasta on tieteellisen tutkimuksen tiedollinen päämäärä, mutta tutkimuksella voi olla myös välineellisiä päämääriä, pyrkimyksiä muuttaa tai parantaa jotakin. Tämä ei tietenkään tarkoita tarkoitushakuista, manipuloitua tutkimusta, vaan tutkimustiedon antamaa tukea hallittuun ja tietoiseen muutokseen.

Työskentelin opiskeluajoistani lähtien (vuodesta 1996) vuoteen 2011 asti Museovirastossa arkeologisissa tutkimusprojekteissa sekä viranomaistehtävissä. Oli kyse sitten inventointityöstä maastossa, arkeologista kulttuuriperintöä koskevien lausuntojen kirjoittamisesta tai muinaisjäännösrekisterin muokkaamisesta, muinaisjäännöks(i)en määrittely ja määritelmät aiheuttivat ongelmia. Kyse ei ole pelkästään arkeologien keskinäisistä näkemyseroista tai tieteellisistä erimielisyyksistä. Suojeltavien muinaisjäännösten määrittelyllä on monia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia, joskus huomattavia taloudellisiakin seurauksia. Katson siis tutkimuskysymykseni (Mikä on muinaisjäännös?) olevan näennäisessä yksinkertaisuudessaan perustavaa laatua.

Kiinnostukseni käsitteiden määrittelyä ja semanttisen webin ontologioita kohtaan juontuu niin ikään työkokemuksestani. Olin vuosina 2009–2011 Museoviraston työryhmässä laatimassa suomenkielisiä osiota eurooppalaista kulttuuriperintöpolitiikkaa käsittelevään monikieliseen tesaurukseen. Työtä tehtiin yhdessä Euroopan neuvoston työryhmän sekä Sanastokeskuksen terminologien kanssa. Kokemus oli ajoittain kivulias, mutta hyvin opettavainen. Tästä innoittuneena Museovirastossa suunniteltiin alustavasti kulttuuriympäristön käsitteiden kokoamista ja 'ontologisointia' yhteistyössä Sanastokeskuksen kanssa. Suunnitelma katosi sittemmin jonnekin organisaatiouudistuksen ja resurssipulan pyörteisiin, eikä sitä tietoni mukaan olla toteuttamassa ainakaan toistaiseksi.

Olen opiskellut viimeiset kolme vuotta viestintää, mikä on vienyt näkökulmaani ja tutkimusotettani yhteiskuntatieteelliseen suuntaan. Tutkimukseni taustalla olevia tietoyhteiskunnan ilmiöitä ovat avoin tieto (Open Data) sekä e-tiede (eScience). Molemmat perustuvat ajatukselle yhteisestä sähköisestä infrastruktuurista, jossa aineistoja jaetaan avoimesti ja maksuttomasti. Yksi aineistojen avaamisen edellytys on niiden koneluettavuus, jota ontologiat puolestaan tukevat. Kirjoitin tähän teemaan liittyen yleistajuisen artikkelin "Semanttinen web, ontologiat ja avoin tieto – talkoot avoimen yhteiskunnan puolesta" Arkeologipäivillä 2011 pitämäni esitelmän pohjalta. Linkitän sen tänne, kunhan PDF-julkaisu ilmestyy SARKS:in sivuille.

Tiivistäen ja konkretisoiden:
- Toivon tutkimukseni lisäävän itseymmärrystä arkeologian alalla, helpottavan viestintää ja yhteistyötä sekä selventävän keskinäisiä rooleja.
- Jäsennetty tieto arkeologisen kulttuuriperinnön määrittelyn ja luokittelun perusteista sekä määrittelyn prosessista on arvokasta, jos/kun muinaismuistolakia ryhdytään uudistamaan.
- Tieto arkeologisen kulttuuriperinnön käsitteiden määritelmistä ja suhteista toisiinsa on oleellista toimivan ontologian muodostamiseksi.
- Ontologia mahdollistaa esimerkiksi muinaisjäännösrekisterin kehittämisen ja avaamisen avoimen tiedon periaatteiden mukaiseksi tietojärjestelmäksi.
- Ontologian avulla sähköisille tutkimusaineistoille ja dokumenteille voidaan luoda tarvittava metadata, jakaa niitä avoimena tietona ja hakea erilaisten semanttisen webin sovellusten kautta.
- Tiedon saatavuus lisää myös kansalaisten tietoisuutta sekä ymmärrystä arkeologisesta kulttuuriperinnöstä ja sitä kautta arkeologian yhteiskunnallista merkitystä.