Jotain rajaa

Tutkimuksen rajaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kyse on sekä oman alueen että sen ulkopuolelle jäävien asioiden määrittelystä. Rajoja täytyy osata vetää, mutta myös vartioida: tehtävä on jatkuva. Suunnitteluvaiheessa tehtävät valinnat ovat erityisen kriittisiä, vaikka korjausliikkeitä voi tehdä myöhemminkin. Ajatus väitöskirjasta ja sen aiheesta alkoi liikkua mielessäni noin vuosi sitten. Annoin sen vaellella, kasvaa ja rönsyillä viime kesän, ensimmäinen kirjallinen versio tutkimussuunnitelmasta valmistui syksyllä. Alkuvuoden olen muokannut suunnitelmaani edelleen, katkonut ja karsinut. Kirjoitan sen nyt toukokuun aikana auki uudestaan kevään viimeistä apurahahakua varten.

Millaisia kultasia olen eliminoinut? Ehkä oleellisin muutos on kansalaisnäkökulman jättäminen pois. Ajattelen kuitenkin, että voisin tehdä pienen, mahdollisesti tulevaa tutkimusta viitoittavan kyselyn. Onko tämä todella tutkimuksen kannalta järkevää vai yritys lohdutella itseäni, kun tärkeänä ja mielenkiintoisena pitämäni näkökulma ei mahtunutkaan mukaan? En tiedä vielä. Toinen tärkeä rajaus on keskittyminen kulttuuriympäristöön, unohdan siis esineellisen kulttuuriperinnön myös ontologiasta. Tämä johtuu muun muassa käytännön syistä, aikaraami projektilleni on neljä vuotta, mutta myös puhtaasti henkilökohtaisista mieltymyksistä. Pakko tunnustaa, että esineet näyttäytyvät mielessäni jotenkin irrallisina ja kuolleina yhteydestään so. kiinteistä muinaisjäännöksistä irrotettuina. Olen varmaankin nähnyt niitä liikaa museovitriineihin suljettuina, mistä tämä epäortodoksinen halu vapauttaa ne takaisin luontoon (korjaan: kulttuuriympäristöön).

Mitä en tee? Monitieteisen tutkimusaiheen rajoja voi hahmotella tutkimusteemaa sivuavien tieteenalojen kautta. Pyrin tunnistamaan sen sisällön, jonka suhteen oma aiheeni määrittyy, sen joka on aivan vetämäni rajan toisella puolella. Esimerkiksi kulttuuriperinnön tutkimuksessa näitä ovat kulttuuriperinnön muut osa-alueet ja vielä tarkemmin kulttuuriympäristön elementit arkeologisen kulttuuriperinnön lisäksi: rakennusperintö ja kulttuurimaisema. Arkeologian itsensä suhteen on huomattava, että en ota kantaa tieteellisten tulkintojen ja käsitysten pätevyyteen sinänsä. Yritän vain selvittää, millaisia ne ovat ja miten niitä esitetään. En ole toisaalta kirjoittamassa suomalaisen arkeologian oppi- tai aatehistoriaa tai muinaismuistohallinnon historiaa, vaikka käsitteiden historiallisuus näihin liittyykin. 

En ole myöskään tekemässä kulttuuriperintöpolitiikkaa, vaan tutkimassa sitä. Alallamme tunnutaan usein ajattelevan, että muinaismuistohallinto on tai ainakin sen pitäisi olla jonkinlainen tieteellisen tutkimuksen jatke tai sivuhaara. Sitä myös arvioidaan tästä näkökulmasta, vaikka kyse on toiminnasta, jolla on hyvin toiset tavoitteet kuin tieteellisellä tutkimuksella. Hallinnossa käsitellään usein kysymyksiä ja ongelmia, joihin ei ole olemassa tutkimukseen perustuvia vastauksia. Mielipiteet tai arvostelmat eivät muutu tieteelliseksi tiedoksi, vaikka ne tulisivat akateemisesti meritoituneen tohtorin suusta. Muinaisjäännöksen normatiivinen määritelmä eli kysymys siitä, mitkä osat kulttuuriperinnöstä tulisi suojella kiinteinä muinaisjäännöksinä, on arvoihin pohjautuva valinta. Asiantuntijat ovat toki erityisasemassa näistä arvoista keskusteltaessa, mutta ainoastaan tutkimukseen pohjautuvien perustelujen esittäjinä.  

Mitä tutkin?

Väitöskirjani työnimi on: "Mikä on muinaisjäännös? Arkeologisen kulttuuriperinnön ontologiat". Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Tutkin arkeologisen kulttuuriperinnön ja muinaisjäännösten käsitteiden olemusta, rakentumista, määrittelyä ja merkitystä tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Osana tutkimusta muodostan arkeologista kulttuuriperintöä kuvaavista ja luokittelevista käsitteistä ontologisen käsitehierarkian eli semanttisen webin ympäristössä käytettävän koneluettavan sanaston (ontologian). Analysoin siis alamme käsitteitä, jotta osaisin järjestää ne mahdollisimman toimivaksi ontologiaksi. Otsikon "ontologiat" viittaa sekä filosofian 'oppiin olevaisesta' että konkreettiseen verkkoympäristön työkaluun.

Toistaiseksi tärkeimmälle mesenaatilleni eli vanhemmilleni olen selittänyt aiheeni jotenkin näin: Tutkin, kuinka arkeologit käyttävät sanoja "arkeologinen kulttuuriperintö" ja "muinaisjäännös", ja mitä niillä tietyissä tilanteissa tarkoitetaan. Lisäksi kokoan ja järjestän muinaisjäännösten luokittelussa tarvittavia sanoja tietokoneille tarkoitetuksi sanastoksi. Rahoittaja on hyväksynyt (ja ymmärtänyt?) tämän selityksen.

Tutkimukseni teoreettinen ja tieteenfilosofinen lähtökohta on, että arkeologinen kulttuuriperintö ja muinaisjäännökset ovat maailmassa olevia aineellisia olioita, mutta myös sosiaalisesti rakentuneita, muuttuvia ja historiallisia konstruktioita. Pyrin analysoimaan näiden konstruktioiden olemusta sekä prosessia, jossa niitä konstruoidaan. Sosiaalisena viitekehyksenä tutkimuksessani on suomalainen arkeologian ala.

Kiinnostavia ovat siis:
1)  Käsitteiden määritelmät, niiden merkityssisältö ja rajautuminen - myös historiallisesta näkökulmasta. (Semanttisen webin ontologia perustuu tähän.)
2) Prosessi, jossa käsitteiden rakentuminen tapahtuu: prosessin vaiheet ja kriittiset kohdat sekä osallistujien roolit ja valta
3) Käsitteiden rakentumisen ja määrittelyn tavat ja keinot, määrittelyvallan ilmaiseminen ja käyttö.

Yhtenä oleellisena ennakko-oletuksena on akateemisen ja hallinnollisen arkeologian 'ristiriita', joka ilmenee mm. suojelun ja tutkimuksen ensisijaisuudesta ja perusteluista käytävänä keskusteluna. Muinaisjäännösten juridinen määrittelyvalta on muinaismuistolain mukaan arkeologisesta kulttuuriperinnöstä vastaavalla viranomaisella eli Museovirastolla, mutta akateeminen tiedeyhteisö on kyseenalaistanut tämän vallan toistuvasti. Tutkimukseni lisää toivottavasti ymmärrystä näiden molempien alojen sisällä sekä suhteessa toisiinsa.

Tutkimussuunnitelmani viimeisin versio on luettavissa kokonaisuudessaan Academia.edu -yhteisöpalvelussa. Samasta paikasta löytyy myös suunnitelman esittely tiiviimmässä muodossa ppt-esityksenä.