Tutkimuksen rajaaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kyse on sekä oman alueen että sen ulkopuolelle jäävien asioiden määrittelystä. Rajoja täytyy osata vetää, mutta myös vartioida: tehtävä on jatkuva. Suunnitteluvaiheessa tehtävät valinnat ovat erityisen kriittisiä, vaikka korjausliikkeitä voi tehdä myöhemminkin. Ajatus väitöskirjasta ja sen aiheesta alkoi liikkua mielessäni noin vuosi sitten. Annoin sen vaellella, kasvaa ja rönsyillä viime kesän, ensimmäinen kirjallinen versio tutkimussuunnitelmasta valmistui syksyllä. Alkuvuoden olen muokannut suunnitelmaani edelleen, katkonut ja karsinut. Kirjoitan sen nyt toukokuun aikana auki uudestaan kevään viimeistä apurahahakua varten.
Millaisia kultasia olen eliminoinut? Ehkä oleellisin muutos on kansalaisnäkökulman jättäminen pois. Ajattelen kuitenkin, että voisin tehdä pienen, mahdollisesti tulevaa tutkimusta viitoittavan kyselyn. Onko tämä todella tutkimuksen kannalta järkevää vai yritys lohdutella itseäni, kun tärkeänä ja mielenkiintoisena pitämäni näkökulma ei mahtunutkaan mukaan? En tiedä vielä. Toinen tärkeä rajaus on keskittyminen kulttuuriympäristöön, unohdan siis esineellisen kulttuuriperinnön myös ontologiasta. Tämä johtuu muun muassa käytännön syistä, aikaraami projektilleni on neljä vuotta, mutta myös puhtaasti henkilökohtaisista mieltymyksistä. Pakko tunnustaa, että esineet näyttäytyvät mielessäni jotenkin irrallisina ja kuolleina yhteydestään so. kiinteistä muinaisjäännöksistä irrotettuina. Olen varmaankin nähnyt niitä liikaa museovitriineihin suljettuina, mistä tämä epäortodoksinen halu vapauttaa ne takaisin luontoon (korjaan: kulttuuriympäristöön).
Mitä en tee? Monitieteisen tutkimusaiheen rajoja voi hahmotella tutkimusteemaa sivuavien tieteenalojen kautta. Pyrin tunnistamaan sen sisällön, jonka suhteen oma aiheeni määrittyy, sen joka on aivan vetämäni rajan toisella puolella. Esimerkiksi kulttuuriperinnön tutkimuksessa näitä ovat kulttuuriperinnön muut osa-alueet ja vielä tarkemmin kulttuuriympäristön elementit arkeologisen kulttuuriperinnön lisäksi: rakennusperintö ja kulttuurimaisema. Arkeologian itsensä suhteen on huomattava, että en ota kantaa tieteellisten tulkintojen ja käsitysten pätevyyteen sinänsä. Yritän vain selvittää, millaisia ne ovat ja miten niitä esitetään. En ole toisaalta kirjoittamassa suomalaisen arkeologian oppi- tai aatehistoriaa tai muinaismuistohallinnon historiaa, vaikka käsitteiden historiallisuus näihin liittyykin.
En ole myöskään tekemässä kulttuuriperintöpolitiikkaa, vaan tutkimassa sitä. Alallamme tunnutaan usein ajattelevan, että muinaismuistohallinto on tai ainakin sen pitäisi olla jonkinlainen tieteellisen tutkimuksen jatke tai sivuhaara. Sitä myös arvioidaan tästä näkökulmasta, vaikka kyse on toiminnasta, jolla on hyvin toiset tavoitteet kuin tieteellisellä tutkimuksella. Hallinnossa käsitellään usein kysymyksiä ja ongelmia, joihin ei ole olemassa tutkimukseen perustuvia vastauksia. Mielipiteet tai arvostelmat eivät muutu tieteelliseksi tiedoksi, vaikka ne tulisivat akateemisesti meritoituneen tohtorin suusta. Muinaisjäännöksen normatiivinen määritelmä eli kysymys siitä, mitkä osat kulttuuriperinnöstä tulisi suojella kiinteinä muinaisjäännöksinä, on arvoihin pohjautuva valinta. Asiantuntijat ovat toki erityisasemassa näistä arvoista keskusteltaessa, mutta ainoastaan tutkimukseen pohjautuvien perustelujen esittäjinä.
Sanot, ettet ole kirjoittamassa suomalaisen arkeologian historiaa, mutta tuskin voit siltä kokonaan välttyäkään. Joudut joka tapauksessa paneutumaan siihen pitkäaikaiseen kehityskulkuun, jonka tuloksena muinaisjäännöksen käsite ja sisältö ovat muotoutuneet nykyiselleen.
VastaaPoistaYksi tutkimuksesi rajaukseen liittyvä kysymys, jota joudut epäilemättä myös miettimään, on, missä laajuudessa vertailet meikäläistä kehitystä ulkomaihin (en ole vielä ehtinyt perehtyä tutkimussuunnitelmaasi, joten voi hyvin olla, että sanotkin siitä siellä jotakin). Mielenkiintoista olisi joka tapauksessa, kuinka suoraan täällä on seurattu muualta otettuja malleja ja paljonko on luotu omaa ja miksi.
Oulun NTAG-konferenssissa huhtikuussa Oslon yliopiston professori Brit Solli piti mielenkiintoisen esitelmän kulttuuriperinnön sosiaalisesta konstruoinnista. Hänen ajatuksissaan ja pohdinnoissaan lienee jotaikin sinullekin hyödyllistä. Muistaakseni hän sanoi julkaisseensa aiheesta jotakin NAR:ssa.
Timo, käsitteiden historian ymmärtäminen vaatii tosiaan aate- ja oppihistoriallisten kontekstien tuntemista. Historia myös selittää nykyistä tilannetta. Tämä on aihe, jota muutkin ovat kommentoineet suunnitelmaa esitellessäni. Tutkimuskohteenani ei kuitenkaan ole suomalaisen arkeologian aate- ja oppihistoria, joten nojaan tällä saralla jo tehtyyn tutkimukseen.
PoistaItseäni kiinnostaa erityisesti se, missä vaiheessa ja miten tieteellinen ja hallinnollinen arkeologia ovat alkaneet erkaantua, missä määrin ja missä suhteessa. Esittämäsi vertailu muiden maiden kehitykseen kuulostaa tosiaan mielenkiintoiselta, mutta myös kokonaan omalta tutkimusaiheeltaan. Hyviä huomioita yhtä kaikki, täytynee ottaa suunnitelmassa kantaa tähänkin puoleen.
Huomasin Britt Sollin esitelmäaiheen ja olisin todella toivonut pääseväni kuuntelemaan, mutta toisin kävi. Täytyy joka tapauksessa katsoa, mitä hän on kirjoittanut aiheesta ja olla ehkä suoraankin yhteydessä.