Viimeinen vuosi

Olen aloittamassa viimeistä vuotta väitöskirjan tekijänä, joten olkoon tämä 3/4-matkan välitilinpäätös eli kokoelma huomioita tohtoriopiskelijan elämästä.

Ihan ensimmäiseksi haluaisin sanoa kanssapuurtajille tai oikestaan kaikille tietokoneen työparina työskenteleville: huolehtikaa varmuuskopioinnista. Siis todella, vakavasti ja huolella.

Oma tutkimukseni keskeytyi 11.1.2015 muutamaksi viikoksi kovalevyn hajottua. Tietokone korjattiin uudella kovalevyllä (suosittelen ja kehun PC Systemsin nopeaa toimintaa), mutta vanhalla olleet tiedostot jäivät kaiken avun ulottumattomiin. Kolmen vuoden työ olisi muuttunut elektroniikkajätteeksi ilman pilveen tallennettua varmuuskopiota. Käytän väitöskirjan tiedostojen tallentamiseen SugarSync-palvelua, joka asetusten säätämisen jälkeen synkkaa määritellyt tiedostokansiot automaattisesti ja reaaliaikaisesti pilveen. Korjaamon poikien neuvosta tallennan nykyisin kaikkein kalleintani, eli päivittäin karttuvaa käsikirjoitusta, myös Dropboxiin.

Blogin päivittäminen jäi muun kirjoitustyön jalkoihin jo viime vuoden alkupuolella, mutta kaikesta kirjoittamisesta on ollut hyötyä. Palasin postauksiini viimeksi viime syksynä, kun aloin toden teolla koota tekstiä yhtenäiseksi, kokonaiseksi dokumentiksi. Kirjoitan siis monografiaa, mitä ratkaisua en ole katunut. Tuntuisi todella vaikealta pitää kiinni kaikesta siitä, mitä ajattelin ja kirjoitin kolme vuotta sitten, tai toisaalta jakaa työtä sekä itsenäisinä teksteinä että kokonaisuutena toimiviin artikkeleihin.

Kirjoitin viime vuoden puolella kuitenkin yhden englanninkielisen artikkelin Fennoscandia Archaeologicaan, joka on ensimmäinen 'oikea', vertaisarvioitu tieteellinen tuotokseni. Artikkelin aihe liittyy tietysti tutkimukseeni, mutta ajattelin ennen kaikkea harjoittelevani kirjoittamista englanniksi sekä julkaisemisruljanssia arviointeineen ja monipolvisine korjailuineen. Tuntui ajoittain todella työläältä, mutta näin jälkeenpäin olen tyytyväinen, että tuli tehtyä. FA:n numeroiden embargo on jatkossa vain puoli vuotta, joten tekstini on vapaasti luettavissa verkossa ensi heinäkuussa. Ne, jotka eivät malta odottaa siihen asti, kääntykööt Tiedekirjan puoleen.

Tietokoneongelmien ratkettua olen päässyt taas juonen päästä kiinni, ja tämä työvaihe vaikuttaa palkitsevalta. Aineistot on kerätty, järjestetty, luettu ja mietitty - nyt saan korjata tämän työn hedelmiä. Väitöskirjan rakenne on loksahtanut suurin piirtein paikalleen, sisällysluettelo antaa tarinalleni juonen, jota seurata. Tekemistä on vielä tolkuttomasti, mutta väistämättä vähemmän joka päivä. Työn sisällön lisäksi työn tekemisen tavat ovat muotoutuneet juuri itselleni sopiviksi. Rutiinit: suosittelen lämpimästi.

Yleisenä tuntemuksena todettakoon, että tutkimuksen teko on ihmisen parasta aikaa. Olen nauttinut lähes jokaisesta hetkestä sen jälkeen, kun ensimmäinen myönteinen apurahapäätös teki elämän realiteeteistä vähemmän karuja. Työskentelin 2013-2014 Suomen Kulttuurirahaston apurahalla, mistä olen ikuisesti kiitollinen lähestulkoon kyyneleet silmiin nostattavalla voimalla... Seuraavat 12 kuukautta saan ilokseni palkkaa Helsingin yliopiston historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelman tohtorikoulutettavana. Aika tarkalleen vuoden päästä pitäisi siis olla valmista, ja uskon vahvasti että näin on.

Ja vielä kertaalleen, varmuuden vuoksi: huolehtikaa varmuuskopioinnista.

Ensimmäisen vuoden tilinpäätös

Toimin tohtoriopintojeni ohella Suomen arkeologisen seuran rahastonhoitajana, joten tammikuussa lukujärjestyksessäni on kirjanpidon viimeistely sekä tilinpäätöksen teko. Samassa hengessä olen tehnyt katsausta myös omiin tekemisiini viime vuonna. Taloudenhoitajana seuraan rahan käyttöä ja huolehdin varojemme riittävyydestä. Väitöskirjaprojektini johtajana tarkkailen omaa ajankäyttöäni sekä työsuunnitelmani ja aikatauluni pitävyyttä. Paljastan jo tässä vaiheessa, että kumpikaan näistä vastuullani olevista tehtävistä ei ainakaan viime vuoden perusteella ole johtamassa katastrofiin.

Seuran tilit käsitellään muualla, joten jatkan tässä vain henkilökohtaisen opintosuoritukseni arviointia. Vuosi 2012 näyttää numeroiksi tiivistettynä seuraavalta: 1 artikkeli (ei-referoitu), 19 blogipostausta, 2 esitelmää kansainvälisissä konferensseissa, 2 esitelmää kotimaisissa tilaisuuksissa, 1 esitelmä kansainvälisessä tutkijaseminaarissa, 1 esitelmä ja 1 alustus HY:n tutkijaseminaarissa, 2 esitelmää Memornet-tohtoriohjelman tapaamisissa, 1 opetusluento ja 36 opintopistettä. Tekemistä riitti, välillä ehkä liiankin kanssa. Loppuvuoden kiireet hyydyttivät ainakin tämän blogini, mutta yritän parantaa taas tahtia.

Tavoitteenani oli viime vuonna käyttää jokainen eteen tullut tilaisuus oman tutkimukseni esittelyyn. Halusin kertoa siitä mahdollisimman monelle ja kuulla aiheeni sekä suunnitelmieni herättämiä ajatuksia. Kaikki esiintymiseni ovat poikineetkin ainakin yhden arvokkaan kommentin tai kontaktin. Olen samalla tutustunut uuteen työympäristööni ja esittäytynyt yhteisössä, jossa haluan toimia. Palaute on ollut rohkaisevaa ja olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tutkimuskysymykseni kiinnostavat muitakin kuin minua. Se on oleellista, koska tässä työssä tarvitaan paljon uskoa itseen ja omaan asiaan.

Tiedän myös huiman paljon enemmän siitä, mitä kollegani, muut tohtoriopiskelijat sekä jo tohtoroituneet, tutkijankammioissaan puuhaavat. Osaan siten välittää vastaan tulevia kiinnostavia lähteitä tai linkkejä mahdollisesti kiinnostuneille. Olen saanut erittäin hyviä vihjeitä myös itse. Monet tekevät töitä "eristyksissä" omilla työhuoneillaan tai kotona (kuten minä), mikä saattaa johtaa henkiseenkin kammioitumiseen. Välillä on virkistävää ja suorastaan terveellistä tavata muitakin ihmisiä kuin perheenjäseniä...

Yliopistolla kuten kaikissa organisaatioissa on ogelmansa, mutta minä olen viettänyt lämpimän jälleennäkemisen jälkeistä kuherrusvuotta alma materin kanssa. Olen poiminut mieleisiäni kursseja, kuullut innostavia luennoitsijoita ja saanut valtavasti aineksia omaan ajatteluuni. Olen myös jättänyt kylmästi kesken latteita tai tylsien esiintyjien luennoimia kursseja. Olen havainnut intressieni muuttuneen aika lailla edellisten opiskelijavuosieni jälkeen. Teoreettisen filosofian lisäksi kiinnostavimmat teemat löytyvät nyt valtiotieteellisen tiedekunnan puolelta. Se näkynee myös väitöskirjassani.

Yritän jatkossakin tehdä oikeita asioita oikeassa järjestyksessä. Alkaneella kevätkaudella työsuunnitelmassani on empiirisen aineiston kerääminen; ryhdyn siis haastattelemaan suomalaisia arkeologeja. On todella jännittävää nähdä, mihin suuntaan tulevat keskustelut tutkimustani vievät.

Mikä tärkeintä, olen huomannut todella nauttivani tutkimuksen tekemisestä ja iloinnut vapaudestani työskennellä ja ajatella vain omiin nimiini. Lupaan muistaa tämän niinä hetkinä, kun elämän realiteetit tuntuvat painavan jonnekin pimeisiin syövereihin. Valoa on näkyvissä.