23.3.2015

Kulttuuri- ja luonnonperinnön erottelusta: tapaus Vanhankaupunginkoski


Helsingin Sanomat kirjoitti tänään aloitteesta Vanhankaupunginkosken padon purkamiseksi. Kala-aktivistit ovat vaatineet padon purkamista, jotta kalat saisivat temmottua itsensä ylös koskea Vantaanjokeen kutemaan. Helsingin ympäristölautakunta käsittelee purkamista huomenna. Tänään myös kaksi arkeologikollegaani, Mikael A. Manninen ja Kristiina Mannermaa yhdessä ympäristöhistorioitsija Mikko Saikun kanssa, ottivat asiaan kantaa Hesarin mielipidesivuilla otsikolla: "Vapaana virtaava koski ei heikentäisi kulttuuriarvoja". Tämä postaus on oikeastaan kommentti heidän kirjoitukseensa, joka nosti esiin muutamia mielenkiintoisia, väitöskirjatutkimukseenikin liittyviä seikkoja. Korostan, että oma asiantuntemukseni koskee perintönäkökulmaa, enkä väitä 'tietäväni', mikä on paras ratkaisu. Pohdin tässä lähinnä sitä, millaisia intressejä asiassa minun mielestäni on vastakkain.

Manninen, Saikku ja Mannermaa kehystävät ongelman kulttuuri- ja luonnonperinnön vastakkainasetteluksi. Heidän mukaansa on ratkaisevaa, "tunnustetaanko luonnonperinnön arvo osana kulttuuriympäristöä". He esittelevät tekstissään Vanhankaupunginkoskeen liittyvää historiatietoa perusteena sille, että vapaana virtaava koski kalakantoineen on historiallisesti merkityksellinen elementti alueella. Toisin sanoen he asettavat vastakkain kahlitsemattoman kosken "luonnonperintönä" ja sitä rajoittavan padon "kulttuuriperintönä".

Toisaalta Manninen, Saikku ja Mannermaa tunnustavat, että paikalla on 1500-luvulta lähtien ollut myös patoja ja vesivoimaa hyödyntäviä laitoksia. Toisin kuin aikasempia, nykyistä patoa ei vain ole purettu sen menetettyä käyttötarkoituksensa. Voidaan siis perustellusti sanoa, että sekä koski että sen hyödyntäminen, patoamalla, kalastamalla tai voimanlähteenä ovat oleellinen osa paikan historiaa ja luonnetta. Nykyisin tätä jatkumoa edustavat vuodelta 1876 oleva pato turbiineineen sekä Voimalamuseona toimivat rakennukset.

Manninen, Saikku ja Mannermaa tuovat aiheellisesti esille, että padon arvoa on mietittävä nimenomaan osana tätä jatkumoa. He päätyvät kuitenkin itselleni tuntemattomaksi jäävästä syystä lopputulemaan, jonka mukaan padosta vapautettu koski "palauttaisi muistuman teollista historiaa edeltävältä ajalta", eikä siten heikentäisi kulttuuriarvoja. Esiteollista aikakautta ilmentävä muistuma olisi siis jostain syystä parempi kuin teollista aikakautta edustava? Sen sijaan, että säilytettäisiin ympäristö sellaisena joksi se on historian saatossa rakentunut, niin olisikin tietoisesti puututtava kerroksellisuuteen ja palautettava paikan elementtejä anakronistisesti johonkin kuvitteelliseen menneisyyteen?

Kulttuuri- ja luonnonperintö ovat konstruoituja käsitteitä ja hallinnollisia luokitteluja, joilla on omat historialliset juurensa ja niin muodoin myös rasitteensa. Perinnön jako kulttuuri- ja luonnonperintöön on tietyssä mielessä keinotekoista, koska 'perintö' on aina ihmisen ja kulttuurin näkökulmasta määriteltyä ja rajattua. Vastakkain eivät siis Mannisen, Saikun ja Mannermaan näkemyksessä tosiasiassa ole "luonto" ja "kulttuuri", vaan läpikotaisin kulttuuriset näkökulmat siitä, kuinka suojelua ja säilyttämistä tulisi toteuttaa.

Padon purkamista puoltava argumentti vapaana virtaavan kosken historiallisen arvon perusteella on häiritsevä myös siksi, että se pelkistää luonnon ja luontokappaleiden arvon ihmisen kulttuurista ja historiallista tietoisuutta ilmentäväksi monumentiksi. Painavimmat perustelut padon purkamiseksi, tai toisaalta sen säilyttämiseksi, liittyvät mielestäni alueen eläinten ja ekosysteemin hyvinvointiin. On ikävä ajatella turbiineissa murekkeeksi muuttuvia ankeriaita tai patoseinämää vasten mätkähteleviä taimenia. Olisiko kalojen pääsy padolle estettävissä? Tai antaisiko itähaaran tekokosken parantaminen myös vaellussiialle, ahvenelle ja salakalle mahdollisuuden nousta?

Entä mitä luontoarvoja padon purkaminen uhkaisi? Alueen kasvisto ja eläimisto ovat toista sataa vuotta sopeutuneet nykyiseen tilanteeseen. Pato on osa nykyistä ekosysteemiä ja ympäristön tasapainoa. Jos veden korkeus padon purkamisen seurauksena muuttuu, kuten Ely-keskuksen suunnittelija Hesarin jutun mukaan arvioi, saattaa sillä olla arvaamattomia seurauksia ympäristölle laajallakin alueella.

Museoviraston kulttuuriympäristön suojelu -osaston johtaja Mikko Härö kirjoitti HS:n mielipidepalstalla lokakuussa 2014 asiaan liittyen, että luonnon ja kulttuuriperinnön tarpeet virtavesissä ovat yhdistettävissä, jos niin halutaan. Härö muistutti myös, että vuosi 2015 on Euroopassa teollisuuden ja teknologian historian teemavuosi. Olisi erikoista juhlistaa sitä teollista perintöämme tuhoamalla.




22 kommenttia:

  1. Padon aiheuttamat ongelmat osoittavat sen että se nimenomaan ei kuulu Vanhankaupunginkoskella olevaan ekosysteemiin. Jos mielestäsi ympäristö on tasapainossa kun siihen kuuluu useimpien kalalajien jokeen pääsyä estävä -luonnonkudun mahdottomaksi tekevä pato, niin suosittelen että pohdit asiaa uudestaan. Tiedoksi että pato myös itsessään aiheuttaa kalakuolemia kalojen vaurioituessa sekä ylöspäin pyrkiessä että niiden siirtyessä tulva-aikaan padon harjan yli merelle.

    VastaaPoista
  2. Mainitsen nuo kalojen ongelmat tekstissä, kuten senkin, että painavimmat perustelut liittyvät mielestäni juuri luonnon ja eläinten hyvinvointiin. Alueella lienee muitakin eläimiä ja kasveja, jotka tulisi huomioida? Systeemin tasapainoa koskeva pointtini on, että padon purkaminen väistämättä muuttaa alueen elinolosuhteita. Ja sillä voi olla muitakin kuin toivottuja vaikutuksia, muidenkin eliöiden kuin kalojen elämään. "Tasapaino" on ehkä huonosti valittu termi tässä yhteydessä, mutta kuten sanottu, en ole biologi tai ekologian asiantuntija. Millaisin ehdoin ihmisen tekemät rakennelmat tai ihmistoiminta ylipäätään kuuluvat osaksi ekosysteemiä?

    VastaaPoista
  3. Luulen että esimerkiksi reilusti padon yläpuolella viihtyvä saukkopariskunta sekä alueella olevat vuollejokisimpukat pystytään ottamaan padon purkamisen suunnittelussa ja toteuttamisessa huomioon. Itse kaipaisin julkiseen keskusteluun hieman perspektiiviä: Pato on osa kokonaisuutta johon kuuluu padon lisäksi 9 rakennusta ja niitä yhdistävä silta, josta ainoastaan pato purettaisiin. Vantaanjoen vesistö taas padon yläpuolella jatkuu yli 300 kilometriä ja on valuma-alueeltaan n.1680km² ja koska kyseessä on ensisijaisesti vaelluskalakantoja kohentava toimenpide, tulee sen vaikutukset koskemaan koko vesistön aluetta. Toiseen suuntaan padosta vaikutusalueena on ensin Vanhankaupunginlahti, myöhemmin Helsingin ja Uudenmaan merialue sekä Suomenlahti.

    VastaaPoista
  4. Kiintoisaa keskustelua! Vaellussiika ja ankerias eivät ole valitettavasti sopeutuneet patoon. Siika ei pääse itäväylää ylös eikä ankerias länsiväylän tubiineista alas kuin pätkinä. Ne ovat siksi uhanalaisluettelossa.
    - Luonnon ja kulttuuriarvojen yhdistämistä voisi kokeilla yvan kautta. Kaikkia patorakenteita kun ei tarvitse purkaa. Parasta olisi näin optimoida ratkaisu, jossa kaikki voittaisivat.

    VastaaPoista
  5. Eriytät tässä Vanhankaupunginkosken padon aiheuttamat ongelmat paikallistasolle. Pato aiheuttaa kuitenkin haittaa koko Vantaanjoen vesistölle ja merialueelle.

    Mielestäni tässä ei ole tarvetta millekään vastakkainasettelulle. Rakennusteknisillä ratkaisuilla patorakenteet voitaisiin varmasti osittain säilyttää ja koski saataisiin myös virtaamaan vapaana.

    VastaaPoista
  6. Tähdennän vielä, että minulla ei ole muuta tietoa padon vaikutksista kuin se, mitä olen lukenut lehdistä. Eikä ongelmien listaaminen ollut myöskään juttuni tarkoitus - joku muu on toivottavasti tehnyt sen. En siis tiedä, onko olemassa selvitys/selvityksiä, joissa 1) esitetään padon aiheuttamat ongelmat ja vaikutus ympäristöön kaikilla mahdollisilla tasoilla 2) padon osittaisen tai 3) täydellisen purkamisen aiheuttama vaikutus ympäristöön samalla laajuudella. Ympäristövaikutusten arviointi, mihin aikaisemmassa kommentissakin viitattiin, lienee oleellista ennen kuin ryhdytään mihinkään muutostöihin tai edes niiden suunnitteluun?

    VastaaPoista
  7. Suomessa ei tehdä yhtäkään tämän mittakaavan projektia ilman tarkkaa ympäristövaikutusten arviointia. Siihen puuttuisi jo EU:kin koska alueella esiintyy luontodirektiivillä suojeltuja lajeja. Samalla voidaan myös selvittää (TAAS), että itähaaraa ei voida rakentaa niin toimivaksi, että esim. vaellussiika siitä nousisi. Itähaara on rakennettu jo kahteen kertaan ja nykyistä porrasta rakennettaessa laskettiin ja kokeiltiin kymmeniä parhaiten sopivia porrasmahdollisuuksia. Tämän useita vuosia kestäneen suunnittelu- ja tutkimusprojektin seurauksena saatiin aikaiseksi nykyinen porras, joka on hyvin lähellä parasta mahdollista ratkaisua, mitä kyseiseen pätkään voidaan rakentaa. Eikä se siltikään toimi. Itähaara on aivan liian lyhyt ja aivan liian jyrkkä, jotta siitä saataisin nykyistä toimivampaa. Miksi nykyinen kalaporras olisi tehty tahalleen huonosti? Mitä tulee alueen museoarvoihin, niin en yksinkertaisesti ymmärrä miten padon osittainen purkaminen niihin liittyy? Patoallas toki häviää, mutta kyseisessä ruskeavetisessä ja liejurantaisessa altaassa ei kyllä ole kenellekään mitään nähtävää. Ainakaan verrattuna upeaan koskeen. Ympäristöviraston lausunnossa pelotellaan myös veden pinnan laskun vaikutusten ulottuvat suurinpiirtein lappiin asti missä ei ole kyllä mitään perää. Miten vedenpinnan lasku vaikuttaisi pitkäkoskelle asti, kun siinä välissä on ruutinkoski? Kaikki tälläiset ongelmat voidaan muutenkin ratkaista helposti, esim. pohjapadoilla, joita joki on täynnä jo tälläkin hetkellä.

    VastaaPoista
  8. Johanna, mielestäni tulkitsette Mikon kanssa kirjoitusta väärin. Ehkä lopputulema siksi jää teille tuntemattomaksi? Ei tekstissä sanota, että kahlitsematon koski on luonnonperintöä ja sitä rajoittavan pato kulttuuriperintöä. Siinähän nimenomaan sanotaan, että ihmistoiminta koskella, jota oli myös ennen patoa, on kulttuuriperintöä. Kulttuuriperintöä ovat siis sekä pato että kahlitsemattomaan koskeen liittyvät arvot (ne joita sinä kutsut kuvitteellisiksi, mutta jotka historioitsijalle ovat ilmiselviä). Luonnonperintöä sen sijaan ovat Vantaanjoen luonto ja uhanalaiset lajit, jotka jokea elinympäristönään käyttävät. Minä tulkitsen kirjoituksen niin, että kulttuuriympäristön suojelun ja luonnonperinnön intressit voivat olla yhteneväiset vaikka pato purettaisiinkin.

    VastaaPoista
  9. Onko näkökulmasi siis se, että jos joskus muinoin on tehty ympäristön kannalta huonoja ratkaisuja, jotka ovat edelleen huonoja tai jopa tuhoisia, niin tilannetta ei voi korjata koska se aikoinaan tehty virhe on nykyisin suojeltu ?

    Kyllä suojelupäätöksiä pitää myös pystyä muuttamaan kun tieto lisääntyy.

    Pitäisikö mielestäsi Loviisan ydinvoimala suojella kulttuurihistoriallisena muistomerkkinä sen jälkeen kun sen käyttöikä on päättynyt ? Onhan se sentään Suomen ensinmäinen ydinvoimala. Sillä on aikanaan ollut merkittävä rooli Suomen nykyisten energiaratkaisujen suunnittelussa.

    VastaaPoista
  10. Kun tarkastelee säilyttämisen ja purkamisen etuja ja haittoja, ei voi olla kuin yksi ratkaisu: padon purkaminen ja kosken palauttaminen. Siitä aiheutuvatt hyödyt niin luonnolle kuin jokea virkistykseensä käyttäville ihmisille ovat ylivertaiset verrattuna padon säilyttämisen tuottamaan "hyötyyn". Tämä oikeastaan supistuu vain padon säilyttämistä haluavien tahojen mielihyväntunteeseen padon muodostaman kultturiperinnön säilymisestä. Kun kaikki muut historialliset rakenteet säilyvät saa itse patoseinän säilyttäminen varsin kalliin hintalapun. Padon säilyttäminen on kallista paitsi sen aiheuttamien haittojen takia myös itsessään, koska patotuvallisuusmääräykset edellyttävät padon kunnossapitoa ja pato kaipaa peruskorjausta jo verraten pian. Paitsi luonnon, ihmisten ja talouden kannalta on padon purkaminen ja kosken elvyttäminen yhdessä muiden tämän mahdollistamien joen kunnostustoimenpiteiden kanssa ainoa todella kestävä ratkaisu, EU:n vesipuitedirektiivi edellyttää myös tätä.. Se velvoittaa palauttamaan vesistöt mahdollisimman luonnotilaisiksi johon kuuluu myös continuity, jatkuvuus eli vesisliöstöjen esteetön pääsy jokea pitkin. Nyt tämä ei toteudu, koska itähaaran tekokoski on nousukelpoinen vain harvoille kalalajeille.

    VastaaPoista
  11. Olen itse historianharrastaja, luonnonystävä ja harrastuskalastaja, minkä vuoksi halusin tuoda näkökantani monipuolisesti esille.
    Vantaanjoki mainitaan ensimmäisen kerran historian kirjoissa vuonna 1351, jolloin Ruotsin kuningas luovutti Vantaanjoen lohenkalastusoikeuden Padisten luostarille (Virossa).
    Myöhemmin oikeudet siirrettiin suomalaisille. Vantaanjoen lohta suojeli Ruotsin kuningas 500 vuotta. Sen sijaan Venäjän imperiumin aikana joki suljettiin vuonna 1876 ja lopetettiin kerralla monisatavuotinen luonnon ja ihmisen rinnakkainen yhdessäolo, josta molemmat olivat hyötyneet, kun kalat pääsivät nousemaan ylävirtaan kutemaan ja ihmiset verottivat osan nousukaloista.
    Helsinki perustettiin vuonna 1550 Helsingforsin eli Helsinginkosken ääreen. Padon purkamisen jälkeen saisimme uudelleen tuon kosken takaisin ihmisten ihailtavaksi.
    Museorakennukset ovat hienoja ja niihin ei tarvitse koskea. Ainoastaan tuo haittaa aiheuttava pato pitäisi purkaa.
    Hyödyt:
    Vanhankaupunginkoski olisi kaunis nähtävyys, vaelluskalojen kulkuväylä ja kutualue sekä siihen voisi rakentaa koskien kiveyksiä lisäämällä ja muokkaamalla hienon melontareitin kajakeille, kanooteille ja kumiveneille. Kaupunkilaiset kävisivät innokkaimmin joukoin siellä sekä museossa vierailulla.
    Turismi: 30 minuutin päässä lentoasemalta ja satamasta olisi sellainen vierailukohde, jota ei ole missään muualla Itämeren risteilykohteissa. Turistit saapuisivat koskelle, vierailisivat museossa, jossa kerrottaisiin alueen tarinaa, saisivat koskenlaskuvarusteet ja laskisivat koskea pitkin Vanhankaupunginlahdelle tai jäisivät kalastamaan virvelillä tai perholla kosken ääreen. Tällaisista elämyksistä turistit maksavat muissa maailman maissa satoja euroja per nuppi. Lisääntyvän turismin myötä saisimme lisää asiakkaita hotellimajoitukseen, ravintoloihin, kalastusoppaille, luonto-oppaille sekä muihin palveluelinkeinoihin. Noilla verotuloilla voisi kustantaa mm. museoiden toimintaa ja niiden tavarahankintoja, terveys- ja sosiaalipalveluita sekä jatkaa Vantaanjoen kunnostamista yhä paremmaksi ja houkuttelevammaksi kohteeksi omille asukkaille ja vierailijoille kotimaasta ja ulkomailta.

    VastaaPoista
  12. Minusta Johanna on täysin oikeassa. Padon purkua voi hyvin puolustaa virkistysarvoilla ja taloudellisilla arvoilla. Luonnon kannalta tilanne on se, että jotkut ekosysteemit ja eliöt kärsivät jos nykyinen ympäristö muuttu, toisaalta taas kalapopulaatiot voimistuisivat. On älyllisesti epärehellistä perustella joen padon purkua kulttuurilla. Sellaista vapaa-ajan pyyntiä, jossa saalis itsessään on toissijainen ei joella ole ollut ikinä. Padon purku toisi Vantaan suulle taas uuden tilanteen. Tämän hetken tiedoin kyllä purkaisin padon, olisin purkanut makasiini, nekin olivat kulttuuria, mutta väärässä paikassa.

    VastaaPoista
  13. Pato on säilytettävä, se kuuluu historialliseen maisemaan, joka on yli 100 vuotta ollut osana muistiamme. Joen sivuhaara sopii hyvin kalaportaille, joita voidaan vielä parannellakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisitko kertoa miten sitä voidaan parannella, kun nykyisen portaan rakennusprosessi kesti vuosia ja silloin tutkittiin kymmeniä eri kalaporrasmalleja ja laskettiin virtauksia. Nykyinen porras on hyvin lähellä parasta mahdollista mitä tuolle matkalle ja tuolle pudotuskorkeudelle voi rakentaa. Miksi se olisi rakennettu huonosti? Tahalleenko?

      Poista
  14. Kommenteissa on esitetty monia syitä sille, miksi padon purku olisi perusteltua. Näin voi olla, en missään tapauksessa vastusta sitä kategorisesti, kuten yritin ilmeisen epäonnistuneesti tuoda esiin. Kirjoitukseni pääpointti oli kuitenkin se, että purkamisen puolustaminen nimenomaan kulttuuriarvoihin vedoten ei ole mielestäni argumenttina kohdallaan. On semanttista kikkailua nimetä koski, ympäristö ja kalakannat perinnöksi ja väittää sen perusteella, että kulttuuriperintöhän tässä joka tapauksessa voittaa, eikä alueen arvo muutu. Tuon alueen, tai ylipäätään kulttuuriympäristön, arvojen määrittely ei ole mikään suoraviivainen yhteen-vähennyslasku. Purkamalla pato kajotaan kokonaisuuteen, otetaan pois jotain, jota ei saa enää takaisin. Tämä vähennys ei kumoudu sillä, että paikalle 'palautetaan' samalla muita historiaan viittaavia elementtejä.

    En ole myöskään väittänyt, että historialliset arvot olisivat kuvitteellisia - kyllä ne ovat arkeologin tai kenen tahansa asioista kiinnostuneen ymmärrettävissä. Historiallisten tosiasioiden kääntäminen arvoiksi tai arvojen kannattelemaksi perinnöksi ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin Manninen et al. esittävät. Ongelmallista on myös, jos historiallisia arvoja ja merkityksiä ryhdytään, implisiittisesti tai eksplisiittisesti, laittamaan järjestykseen. Kollegojen kirjoitus on mahdollista ymmärtää niin, että jostain syystä esiteolliseen aikakauteen viittaava vapaana virtaava koski kaloineen on yhtä hyvä tai jopa parempi - perintönä - kuin paikalla oleva rakennusten, rakenteiden ja padotun kosken muodostama kokonaisuus. Tästä olen itse eri mieltä.

    VastaaPoista
  15. Kannattaisi tutustua kulttuuriympäristökysymyksiin myös muista kuin rakennuskeskeisestä näkökulmasta. Vai onko tämäkin semanttisita kikkailua:

    "For example, in September 2011 Maria helped to break ground on the start the Elwha restoration project, which will help restore salmon runs in the Elwha River. “Tribal members will once again have access to sacred sites that have been covered in water,” Maria said, speaking at the dam removal celebration. “This is a victory for the proud heritage and culture of the Klallam. And today, we are also making a commitment to make sure our rivers, lands and waterways will be healthy for future generations to enjoy.”

    http://www.cantwell.senate.gov/public/index.cfm/tribes

    VastaaPoista
  16. Alkuperäiskansoihin liittyvät näkökulmat ovat kyllä tuttuja, eikä oma tietämykseni tai kokemukseni näistä kysymyksistä liitty mitenkään leimallisesti rakennuksiin. Vanhankaupunginkosken tapausta koskevia kommenttejani ei pidä myöskään yleistää kannaksi, jonka mukaan patojen purkamista ei voisi koskaan perustella perinnön edulla. Elwha-projektissa kysymys ei ollut historioitsijoiden kupeista kaivetun menneisyyskuvan palauttamisesta, vaan edelleen elävien ihmisten maailmankuvan, perintö- ja ympäristökäsitysten kunnioittamisesta. Vanhankaupunginkosken tapauksessa ei asianosainena tietääkseni ole alkuperäiskansoja. Sen sijaan paikkaan liittyvä, edelleen elävä ja hengittävä yhteisö, jonka perintöä lienee tarkoitus vaalia, olemme esimerkiksi me helsinkiläiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta et vastannut kysymykseen. Miksi padon alle jääneet kulttuuriperintöarvot ovat semantiikkaa jos ne ovat helsinkiläisten perintöä mutta eivät jos ne ovat alkuperäiskansan perintöä?

      Tai kysymyksen voi asettaa toisinkin: vastustitko myös Mynämäen kirkon keskiaikaisten seinämaalusten esille ottoa 1800-luvun lopun rappauksen alta?

      Poista
    2. Vanhankaupunginkosken ja Mynämäen kirkon tapaukset eivät ole mielestäni rinnastettavissa, vaikka aikakaudet suurin piirtein täsmäävätkin. Kertonee enemmän sinun arvostuksistasi. Ja ehkä selittää outoa näkemystäsi siitä, että vuonna 1876 padon alle jäi kulttuuriarvoja, jotka pitäisi sieltä nyt vapauttaa nykyisten helsinkiläisten perintönä.

      Olen ollut itse kaivamassa ylös Vanhankaupungin historiaa ja arvostan menneisyyttä koskevaa tietoa. Pidän Vanhankaupunginkosken aluetta kuitenkin arvossa juuri sellaisena kuin se on nyt, monien aikakausien ja erilaisten ihmistoimintojen muovaamana. Padon alta on turha etsiä ainakaan minun perintöäni..?

      En siis jaa käsitystäsi perinnöstä, jonka tunnut rinnastavan historiaan. Ne eivät ole sama asia, eikä perintöä synny historioitsijan ilmoituksella, kutsumalla jotakin (tässä tapauksessa vielä mahdollisuuden asteella olevaa) ympäristön elementtiä perinnöksi. Perintö kietoutuu usein materiaalisiin paikkoihin ja objekteihin, mutta sitä ei voi typistää niihin. Perinnön määrittelyssä pitäisi keskeisessä asemassa olla juuri yhteisö (kuten helsinkiläiset tai saamelaiset), sen jakamat merkitykset, arvostukset ja identiteetit. Perintöprosessi jonkinlaisena syvästi inhimillisenä ilmiönä ja kokemuksena on myös jotakin muuta kuin institutionalisoitu perintö, jota nämä erilaiset luokittelut kulttuuri- ja luonnonperintöön edustavat.

      Poista
    3. Vanhankaupunginkosken alue on hieno historiallinen kokonaisuus. Mutta emme saa jämähtää puolustamaan jotain, joka oikeasti auttaa kehittämään historiallista ympäristöä yhä paremmaksi sekä kaupunkia yhä viihtyisämmäksi. Pato pitää purkaa, koska se nimenomaan estää historiallisen ympäristön kehittämisen paremmaksi. Pato on täysin turha muistomerkki teolliselta ajalta. Saisimme koko ympäristön elävämmäksi, viihtyisämmäksi ja kauniimmaksi purkamalla tuon turhuuden. Padon vesien alta paljastuisi 3 koskea, joista uloin on Helsingfors, johon kaupunki perustettiin vuonna 1550. Mikäpä olisikaan museoihmisiltä kunnioitettavampi teko kuin se, että suhtautuisivat myötämielisesti kaupungin historiallisimman kohteen kunnostukseen sellaiseksi vetovoimatekijäksi, joka se oli esi-isillemme kaupunkia perustettaessa? Pystyisimme vielä palauttamaan Vantaanjoen lohijoeksi, jota uudelleen tultaisiin ihailemaan merten takaa sekä hyödyntämään sen antimimia kuten tekivät Padisten luostarin munkit 1300-luvulla. Saisimme Vanhankaupunginkoskesta vetovoimatekijän kalastajille, kajakki- ja kanoottiretkeilijöille, koskenkuohuja ihaileville luontoihmisille. Voisimme järjestää jopa tukkilaiskisoja keskellä Helsinkiä. Helsinki olisi koko Itämeren ainoa risteilymatkailukohde, josta löytyy näin upea kohde vain 20 minuutin päässä risteilylaivasatamasta.

      Poista
  17. Keskustelu edellä polveilee kovin. Johanna tuo esiin hyviä näkökohtia, en ryhdy niitä toistamaan.

    Kommentteja hajalaukauksiin: Mynämäki on ihan eri asia, ja muistelen että siellä varsinainen pulma oli maalausten kovin kovakourainen korjailu. Olisivat olleet hienompia sellaisenaan.
    En ratkoisi kosken tulevaisuutta ristelilyturismin varassa. Eikä Venäjän imperiumikaan liitty asiaan,

    Olennaista kai on ollut kulloinenkin teknologian taso ja taloudellisen toiminnan luonne. Nimenomaan niihin liittyvää jatkumoa kosken nykyinen ympäristö ilmentää, Se, että nykyiset rakennukset ja rakenteet ovat suhteellisen nuoria suhteessa kosken koko historiaan ei automaattisesti anna aihetta pitää niitä vähäarvoisina.

    Kolmikon Manninen, Saikku ja Mannermaa kirjoitus Hesarissa oli hyvä ja kiinnostava. Uskon ymmärtäväni heidän pointtinsa. En ajattele, että on yksiselitteisesti ainoaa oikeaa tapaa yhdistellä, ylläpitää ja kehittää paikan luontoon ja kulttuuriperintöön liittyviä arvoja. Ei täällä eikä muuallakaan.

    Omassa työssäni Museovirastossa kiinnitämme yhä enemmän huomiota luontoon - joka yhä enemmän on ihmisvaikutteista luontoa - ja kulttuuriperintöön liittyvien intressien yhdentämiseen sekä kestävyyden turvaamiseen. Tavallisesti näkökulmat tukevat toinen toisiaan. Esteenä tuntuu vain olevan kovin sektoroitunut hallinto ja siitä seuraavat monet katvealueet ja turhat vahingot vesien kulttuuriperinnölle.

    Hyvästä esimerkistä intressien yhteisyydestä käy Helsingin valmisteilla oleva yleiskaava. Siihen liittyvä paine viher- ja virkistysalueiden ja kaupunkimetsien supistamiseen, vastavaasti tarve niiden turvaamiseen on selvästi myös kulttuuri(perintö)kysymys,. Yleiskaavakin sektoroi nämä intressit kovin eroon toisistaan, harmi.

    Suositan, että olevan tilanteen mahdollisuudet otettaisiin Vanhankaupunginkosken kehittämisen lähtökohdaksi. Kulttuuriperinnön puolella vältetään turhia rekonstruointeja ja palauttamisia - olkoonkin, että turhuus tai tarpeellisuus joudutaan aina tapauksittain arvioimaan. Tavoitteena on pikemminkin jo olevan sekä uuden innovatiivinen yhdistely. Juuri sitä niin arvojen, ajatusten kuin teknisten toteutusten tasoilla tarvitaan tässäkin tapauksessa. Siis eri intressien avointa ja luontevaa yhdistelyä.

    En erehtyne, jos tulkitsen ettei EU:n vesipuitedirektiivi yksiselitteisesti ilmoita, että tuo tai tämä pato on purettava. - Eikä myöskään yksilöi käytettäviä keinoja tai estä vesien käyttöön liittyvän kulttuurihistorian huomioimista virtavesien hoidossa tai kunnostamisessa.

    Olen huomannut, että pohjoismaiset ja laajemminkin Itämeren alueen kollegat tuskailevat samojen kysymysten ja kohteiden kanssa, koettaen kaikki löytää eri intressejä yhteen sovittavia ratkaisuja. Museovirastokin on Suomessa aktiivisesti hakeutunut mukaan tällaisiin prosesseihin ja hankkeisiin - myös oppiakseen itse lisää.

    Mikko Härö

    VastaaPoista
  18. Elwha Riverin padoista kannattaa katsoa viime vuonna ilmestynyt dokumentti DamNation, joka löytyy kokonaisena mm. youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=aQzoXYGLcYk

    VastaaPoista

Jaa ajatuksesi, kysy, kommentoi ja keskustele:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.