Käsitteen käsite, osa 2

Ontologiat ovat "sanastojen seuraava sukupolvi", tietokoneiden lukemalla kielellä yksilöityjä käsitteitä. Ontologioiden etuna perinteisiin asiasanastoihin ja tesauruksiin verrattuna on käsitteiden välisten suhteiden ilmaiseminen. Ontologian avulla kone ymmärtää, mitä käsitettä esimerkiksi ajankohtaisella sanalla Nokia (paikkakunta Suomessa, yritys vai kumisaapas?) kulloinkin tarkoitetaan. Käsitteet liittyvät toisiin käsitteisiin ja muodostavat käsitejärjestelmiä, joiden osina käsitteet saavat merkityksensä. Ontologioiden muodostaminen perustuu käsitejärjestelmien ja käsitteiden välisten suhteiden analysointiin eli terminologiseen käsiteanalyysiin.

Käsitejärjestelmiä voidaan luokitella käsitteiden välisten suhteiden mukaan hierarkkisiksi, koostumussuhteisiksi tai funktiosuhteisiksi, vaikka käytännössä järjestelmät ovat usein sekakoosteisia eli yhdistelmiä näistä. Käsitteiden välillä voi vallita myös useampi kuin yksi seuraavaksi mainituista suhteista.

• Hierarkkinen suhde: kahdella käsitteellä on yhteiset käsitepiirteet, mutta toisella eli alakäsitteellä on vähintään yksi erottava lisäpiirre. (Esimerkki arkeologian maailmasta: yläkäsite - "kalmistot", alakäsite - "polttokalmistot" tai "ruumiskalmistot".) Alakäsite voi olla yläkäsite jälleen uusille alakäsitteille. Saman kriteerin (esim. vainajan käsittely) perusteella erotettuja alakäsitteitä kutsutaan vieruskäsitteiksi. Yläkäsitteellä voi olla useita rinnakaisia, erilaisiin kriteeeihin perustuvia ja toisistaan riippumattomia alajakoja, käsitejärjestelmä on tällöin moniulotteinen.

• Koostumussuhde: yläkäsite perustuu kokonaisuuteen ja alakäsite on tämän kokonaisuuden osa. Osat voivat olla samanlaisia tai erilaisia. Kokonaisuus on suljettu järjestelmä, jos sen syntymiseksi tarvitaan kaikki osat. Vastaavasti avoimeen järjestelmään tarvitaan vain yksi tai useampi määräävä osa. (Esimerkiksi: yläkäsite - "hautaukset", alakäsitteet - "ihmisjäännökset", "hauta-antimet", "hautarakenteet".)

• Funktiosuhde: laaja ryhmä assosiaatioon perustuvia epähierarkkisia suhteita, kuten esimerkiksi: syy ja seuraus; tuottaja ja tuote; tapahtuma ja tekijä; tapahtuma/esine ja paikka; työkalu ja tarkoitus; materiaali ja tuote.

Käytännössä ontologioita muodostetaan usein jonkin tieteenalan tai sen erityisalueen käsitteistöstä. Ontologiat voidaan liittää toisiinsä yhteisten käsitteiden kautta, näin muodostuu kokonaisontologia KOKO. Yleisen suomalaisen asiasanaston (YSA) ontologisoitu versio YSO toimii tällaisena 'liimana'. ONKI-ontologiakirjastosta löytyy esimerkiksi Kulttuurien tutkimuksen ontologia - KULO, joka sisältää myös YSO-käsitteen "arkeologia".

YSO-käsitteistä löytyy jo käsite "muinaisjäännökset", mutta sen ala-, lähi- ja vieruskäsitteet ovat sangen omituisia (muumiot, aarteet?!) ja puutteellisia. Käsitesuhteiden määrittely on lisäksi monelta osin virheellinen. Myös Museoalan ontologia (MAO) sisältää "muinaisjäännöksen" käsitteen, mutta jälleen ala- ja vieruskäsitteiden sekä käsitesuhteiden määrittely vaatisivat tarkistamista: kulttuuriympäristö ei kai voi olla muinaisjäännöksen vieruskäsite, jos muinaisjäännökset ovat osa kulttuuriympäristöä?

Ontologioita muodostetaan yleensä tiettyä tarkoitusta varten. Tässä tapauksessa ilmeinen kohde on juuri muinaisjäännösrekisterin kehittäminen. Olen pyytänyt ja jo saanutkin oman ontologiatyöni pohjaksi Museoviraston muinaisjäännösrekisterin sekä Metsähallituksen Reiskan eli rakennusten, rakennelmien ja reittien paikkatietojärjestelmän asiasanastot. Näiden sanastojen sekä ns. Hiki-oppaan pohjalta teen termi-inventaarion ja muodostan alustavan käsityksen ontologisoitavien käsitteiden määrästä. Mainitsemissani lähteissä termejä on valmiiksi ryhmitelty, mutta kategoriat täytyy arvioida kokonaisuudessaan uudestaan. 

Muinaisjäännösrekisteri on itselleni jo entuudestaan tuttu, sen ongelmana on mm. muinaisjäännösten tyyppien ja alatyyppien luokittelu tai ennemminkin luokittelemattomuus. Nykyisellään kohteeseen voi lisätä hyvin rajoitetusti hakutoiminnan mahdollistavia tunnisteita. Muu informaatio on tekstimuotoisessa kuvauskentässä, josta ei voi tehdä hakuja. Vaikka rekisterin täyttöä on pyritty yhdenmukaistamaan ohjeistuksin, jää käyttäjille edelleen liikaa mahdollisuuksia 'yksilösuorituksiin'. 

Muinaisjäännösrekisteri on tutkimuksen ja etenkin hallinnon keskeinen työkalu, koko valtakunnan kattava arkeologisen kulttuuriperinnön tietojärjestelmä. Rekisterin kehittämistä suunniteltaessa on kysyttävä, mitä rekisterin tiedoilla tehdään tai halutaan tulevaisuudessa tehdä. Ontologian muodostajan näkökulmasta on olennaista selvittää, mitä tarkoitusta muinaisjäännösten luokittelu tässä yhteydessä palvelee.