4.2.2013

Tutkimuksellinen perheeni

Keskityn tutkimustyössäni tänä vuonna empiirisen aineiston (tekstit ja haastattelut) kokoamiseen sekä alustavaan analysointiin. En aio lähettää kysymyksiäni haastateltaville etukäteen, enkä käsittele niitä tai haastattelujen kulkua täällä. Aloitan blogissani sen sijaan sarjan aikaisempaa tutkimusta tiivistäviä postauksia. Käyn kevään aikana läpi tärkeimpiä lähteitäni ja pyrin uuttamaan niistä olennaisen. Nostan tietysti esiin sisältöjä, jotka vertautuvat omiin tutkimuskysymyksiini ja -asetelmaani. Toisaalta tarkastelen tutkimuskirjallisuutta myös 'teknisestä' näkökulmasta: millaisia rakennelmia muut ovat koonneet tieteellisen tutkimuksen elementeistä?

Tärkeä osa tutkijaksi oppimista on oman viiteryhmänsä löytäminen. Keiden kanssa riittäisi juteltavaa yön pimeinä tunteina? Etsin keskusteluja, joihin tutkimukseni sopisi puheenvuoroksi. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole julistautua tiukasti tietyn suuntauksen tai alan edustajaksi. Olen arkeologi, mutta en tee varsinaisesti arkeologista tutkimusta. Tarkastelen suomalaista arkeologiaa ja arkeologien yhteisöä ennemminkin tutkimuskohteena ja tapauksena. Teoreettinen lähestymistapani on sosiaalinen konstruktionismi väljästi määriteltynä. Ajattelen siis, että osa (ei koko) todellisuudestamme rakentuu kielellisessä vuorovaikutuksessa, ja jotkut käsitteet ovat siten suhteellisia ja muuttuvia - kuten käsityksemme kulttuuriperinnöstä.

Kulttuuriperinnön tutkimus on Suomessa vasta muotoutumassa kokoavana, yhtenäisenä tieteenalana. Perinteisesti se on ollut luonteeltaan humanistista ja monitieteistä, erilaisia yhdistelmiä etnologiatieteiden ja historiantutkimuksen lähestymistavoista. Näkökulmien kirjo säilynee jatkossakin, vaikka kulttuuriperinnön tutkimus löytäisikin vain sille ominaisen identiteetin. Angloamerikkalaisessa kontekstissa kulttuuriperinnön tutkimus näyttäytyy käsitykseni mukaan leimallisemmin yhteiskunnallisena ja poliittisena, myös yhteiskuntatieteellisiä metodeja hyödynnetään laajemmin. Tämä painotus vastaa omia intressejäni.

Arkeologian ja historiantutkimuksen piirissä on tutkittu arkeologiseen kulttuuriperintöön liitettyjä merkityksiä ja pyrkimyksiä aate- ja oppihistoriallisista näkökulmista. Museologia (heritologia) taas tarkastelee nykyisellään myös kulttuuriperinnön yhteiskunnallista ulottuvuutta: kulttuurisia prosesseja, jotka synnyttävät museoita ja perustelevat tiettyjen todistuskappaleiden säilyttämistä. Folkloristiikassa ja maisemantutkimuksessa on niin ikään käsitelty kulttuuriperintöä konstruktionistisista lähtökohdista. 


Kulttuuriperinnön dokumentaatio, digitaalinen kulttuuriperintö ja erityisesti ontologiat ovat myös arkistotieteen ja informaatiotieteiden tutkimuskohteita. Tutkimuksen, hallinnon sekä muiden tahojen välisen yhteistyön ja kommunikoinnin ongelmat kietoutuvat usein tiedonhallintaan. Käsitteiden tutkimus ja ontologioiden muodostaminen ovat osa toimivan infrastruktuurin kehittämistä. Ongelmana tässä kehitystyössä on mielestäni ollut liiallinen keskittyminen teknologiaan ja rakenteisiin, sisällöllisten tavoitteiden kustannuksella. Tiedon säilytyksessä, saatavuudessa ja jakamisessa - tiedon määrittelyyn ja 'omistajuuteen' liittyvissä kysymyksissä ylipäätään - on aina kyse myös vallasta. 

Vallan ja tiedon suhdetta on käsitelty paljon yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Valta on oleellinen käsite esimerkiksi valtio-oppiin kuuluvissa politiikan sekä hallinnon ja organisaatioiden tutkimuksessa. Yhteiskuntatieteellinen ympäristöntutkimus tarjoaa erilaisia teoreettisia tapoja ympäristön käsitteellistämiseksi. Se tarkastelee lisäksi tapoja, joilla ympäristön sekä erilaisten sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten vaateiden välistä yhtälöä on ratkottu. Mikä on keskeistä kulttuuriympäristönkin vaalimisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, kysy, kommentoi ja keskustele: