29.8.2014

En ole yksin – kokemus kesäkoulusta

Osallistuin tämän viikon alussa Helsingin yliopiston historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelman kolmipäiväiseen kesäkouluun. Tänä vuonna toimintansa aloittanut tohtoriohjelma kuuluu humanistis-yhteiskuntatieteelliseen tutkijakouluun (HYMY), joka syntyi tohtorikoulutuksen ohjausta ja opetusta uudistettaessa. Odotin kesäkoululta paljon, enkä onnekseni joutunut pettymään. Sulattelen edelleen alkuviikon intensiivistä, mutta inspiroivaa antia. Tämä oli täydellinen aloitus syksyn työrupeamalle ja vääjäämätöntä loppua kohti kiihtyvälle rutistukselle, jonka päätteeksi saan toivottavasti kirjani pakettiin.

Teen väitöskirjaani arkeologian oppiaineeseen, mutta olen tuntenut oloni lievästi ilmaistuna orvoksi ja yksinäiseksi siinä viitekehyksessä. Tähän on varmaankin monia syitä, eikä vähimpänä se, että aiheeni poikkeaa perinteisestä arkeologisesta tutkimuksesta sisällöltään ja menetelmiltään. Arkeologian tutkijaseminaari kyllä pyörii, mutta osanottajia on yleensä niukasti, joten tapaamisia ei useinkaan voi luonnehtia elävän, monipuolisen ja rikkaan tieteellisen keskustelun tyyssijaksi. Yksi kummallisimpia kuulemiani perusteluita haluttomuudelle hyödyntää näitä harvoja keskustelumahdollisuuksia on se, että ihmiset tutkivat niin erilaisia aiheita, että on vaikea kommentoida. Ja että toisaalta muiden, juuri tähän aiheeseen syvällisesti perehtymättömien kommenteista ei "saa mitään".

Voin yhtyä ensimmäiseen väitteeseen osin: oman erityisalan ja -tietämyksen ulkopuolella liikuskelevien tutkimusten kommentointi on vaikeaa. Vaikeaa, mutta äärettömän opettavaista. Toista väittämää koskien oma tuntemukseni on sen sijaan täysin vastakkainen. Kun käsittelimme pienryhmissä etukäteen kirjoittamiamme työpapereita, sain tunniksi käyttööni kaiken sen osaamisen, kokemuksen, näkökulmat ja tietämyksen, jonka ryhmämme jäsenet ja vetäjät yhdessä muodostivat. Monitieteisyys, tieteidenvälisyys ja poikkitieteisyys ovat tavoitteita, joihin tieteentekijöitä nykyisin kannustetaan ja joita esimerkiksi monet rahoittajat vaativat tutkimusprojekteilta yhä useammin. Tieteenalojen välisten yhtymäkohtien löytäminen tai rajat ylittävä yhteistyö kuitenkin edellyttää, että eri alojen ihmisilla on tilaisuuksia kohdata, tutustua ja opetella ymmärtämään toisiaan.

Koko kurssilla oli 48 osallistujaa (joista vain kaksi arkeologia!), jotka oli jaettu neljään ryhmään. Historian ja kulttuuriperinnön tohtoriohjelman opiskelijat tulevat monista oppiaineista (historia, taidehistoria, folkloristiikka, museologia, arkeologia), jotka olivat myös edustettuina omassa ryhmässäni. Ensimmäisenä päivänä keskusteluamme vetänyt ja kommentoinut parivaljakko (ns. hyvä & paha poliisi) Päivi Salmesvuori ja Katriina Siivonen loivat osaltaan sen ystävällismielisen, avoimen ja rakentavan tunnelman, jonka varassa oli turvallista ja helppoa työskennellä myös seuraavat päivät.


Kuulin ja opin mielenkiintoisia asioita mm. Taidehalli-instituutiosta, Dialogue in the Dark -näyttelykonseptista, roomalaisista kattotiilistä, museoita koskevista kansalaiskyselyistä, viljamakasiineista sekä valokuvakokoelmien kontekstitiedoista. Sisältöjen lisäksi oli kiinnostavaa nähdä niitä moninaisia tutkimusasetelmia, aihe- ja aineistovalintoja sekä teoreettisia ja metodologisia ratkaisuja, joihin muut olivat päätyneet. Ehdottomasti parasta oli kuitenkin huomata, että on olemassa tämä upea joukko innostuneita ja asialleen omistautuneita väitöskirjanvääntäjiä, jotka painiskelevat lopulta hyvin samanlaisten kysymysten, ongelmien ja epävarmuuksien kanssa kuin minä itsekin. Tohtoriohjelmamme kesäkoulusta lienee tulossa vuosittainen traditio, johon osallistumista suosittelen lämpimästi.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jaa ajatuksesi, kysy, kommentoi ja keskustele: